tiistai 11. kesäkuuta 2013

Itä-Helsingin helmi


Kävin illalla Kulosaaren hautausmaalla, jonne lähes 30 vuotta sitten kuollut isäni on haudattu. Se on Helsingin pienin ja mielestäni ehdottomasti kaunein hautausmaa. Se on pieni erillinen saari Kulosaaren kyljessä ja sinne mennään kapeaa kannasta pitkin Kulosaaren puistotieltä.

Hautausmaa on hyvin hoidettu ja sopivan väljä - siellä on mukava kävellä ja seurata auringon laskua pienen kappelin ja meren taakse. Tänään hautausmaa oli täynnä kukkivia isoja rodopensaita ja syreenejä. Niin kaunista ja rauhoittavaa. Lisäksi hautojen väleissä kasvaa pitkiä koristeellisia heiniä ja saniaisia.

Olin yllättynyt, että hautausmaalla oli illalla muitakin kävijöitä. Se tuntui mukavalta, tuli tunne että ihmiset muistelevat kuolleita omaisiaan.

2 kommenttia:

  1. vanhat hautausmaat ovat todella viehättäviä paikkoja, mieli lepää kulkiessa hautarivien välissä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kun kehuit Pariisin hautausmaata, minuakin kiehtoo niiden rauha ja ihmishistoria joka siellä epää.

      Poista