keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kesän kuvat

Blogeissa kiertää Kuusi kuvaa kesästä -haaste. Itse olen törmännyt siihen ainakin seuraavissa blogeissa Marjatan kirjaelämyksiäLeena Lumi ja Valkoinen Kirahvi. Toisten kuvia katsellessa oli kiva muistella omaakin kesää. Vaikea oli rajoittua kuuteen kuvaan, mutta onnistui lopulta hyvin. Tärkeimmät tuli mukaan. Ensi kesää odotellessa!


Kesä on yhtä kuin mökki - puuhailua Ukin, koirien ja pikkupoikien kanssa. 
Poikien kanssa tehdään samoja arkisia juttuja 
mitä heidän äitinsä - Esikoisen - kanssa 1980-luvulla.


Viime kesänä tuli Muru! Ensimmäinen päivä uudessa kodissa 
juhannuksen aaton aattona Mamun kainalossa.


Kesä on puutarhassa möyrimistä - 
uusien kukkien istuttelua, vanhojen siirtelyä ja kivien kantelua - 
kaupunkikodissa ja mökillä.


Viime kesän aloitti ihana työvelvote - 
Oivan parin kuukauden hoitojakso.


Ukin mökkiprojekteja - aina pienimmästä päästä.


Aamuyö mökin makuuhuoneen ikkunasta - 
muualle en enää kaipaa. Paitsi joskus.

8 kommenttia:

  1. Kylläpä onkin ihana näkymä makuuhuoneesta! Tuota voisi tuijottaa aamusta iltaan. Ihan helposti.

    VastaaPoista
  2. Kivoja kesätouhuja. Mökkikuvassa aistii hiljaisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuttiin 30 v sitten hankkimaan rauhallinen järvipaikka nyk. Salosta. Naapureita vastarannoilla, mutta ei vieressä.

      Poista
  3. Ihana koiruli, oikea Muru! On näitä kesäkuvia kyllä aivan ihana katsella, heti tulee hymy huulille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummin Muru on nyt vajaa 8-kuinen kääpiösnautseri.reipas ja tottelevainen. Ja veijari.

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia.
    Alimman tunnelmaan jäin kiinni. AAH kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Valokuvaaja, seuraan ihania valokuvia blogissasi päivittäin. Onneksi kesä tulee koko ajan lähemmäksi ja lähemmäksi, pimeydestä huolimatta.

      Poista