torstai 18. joulukuuta 2014

Kokemuksia Kanuunasta


Olin vuokrannut viime viikoksi myyntipöydän (54 euroa) Kaivarin Kanuunasta (täällä). Vuokran lisäksi Kanuuna ottaa 7 % provisiota viikon kokonaismyynnistä. Itsepalvelukirppis on suosittu ja pöydän saa yleensä vasta aikaisintaan parin viikon päähän. 

Arkiaamuisin auton saa pysäköityä maksullisille paikoille kadunvarteen Kanuunan lähelle, joten myyntikamat on helppo yksinkin kantaa paikalle. Itse kuljetin parempía vaatteita henkareilla (sido henkarinkoukusta yhteen kuminauhalla, helpottaa käsittelyä) vaatepusseissa (noin 10 vaatetta/pussi) ja muita jättikokoisissa muovikasseissa.

Myyntipaikalla on valmiina pöytä ja rekki. Henkareita saa ilmaiseksi kassalta, hintaliput voi printata kotona Kanuunan nettisivuilta tai ostaa paikan päältä (0,10 e/arkki). Hälyttimiä voi halutessaan vuokrata kassalta. Tuotteiden hinnoitteluun ja hintalappujen kiinnittämiseen menee yllättävän kauan aikaa. Tärkeää on merkata myyntipöydän numero ja tuotteen hinta selvin kirjaimin. Muuten tavara jää myymättä. Viikon aikana kannattaa ainakin pari kertaa käydä järjestämässä pöytä, etenkin ensimmäisinä päivinä. 

Vein myyntiin lähinnä vuodenaikaan sopivia vaatteita - kesävaatteet jätin seuraavaan kertaan. Vanhat nahkalaukut ostettiin heti ensi päivinä lähes kaikki (5-40 euroa/kpl), naisten hyväkuntoiset puserot ja jakut menivät (5-20 euroa/kpl), samoin tarpeettomat tarjoiluastiat (10-20 euroa/kpl) ja Haltin lähes käyttämätön lenkkiasu (30 euroa). Ja paljon muuta. Yllättäen lähes kaikki Anne Linnonmaan puuvilla (yksi 100% villa) puserot jäivät myymättä. Liekö liian kalliita (10-25 euroa/kpl)? Linnonmaat ovat omia suosikkejani, mutta taitavat olla jo vanhanaikaisia?

Tavaraa jäi, mutta paljon meni ja rahaa tuli enempi kuin osasin odottaa. Kaikkinensa mukava ja tuottoisa kokemus. Kahvilakin Kanuunasta löytyy.

2 kommenttia:

  1. Siellä onkin parempi myyntihinta kuin täällä Espoossa. Olen vienyt pariinkin itsekirppikseen. Omani olen saanut ja hieman voittoa, mutta paljon on saanut takaisin raahata. Ihan hyviät puserot ym menee 2-5 eurolla ja sitä rataa. Tarttis kokeilla joskus kanuunaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanuunassa saa hyvästä vaatteesta paremmin kuin esim. ulkokirppiksillä. Hinnan asettaminen on mielestäni vaikeaa. Liian hintavanahan jää myymättä.

      Poista