tiistai 24. maaliskuuta 2015

Synttärikävely


Tänään Mummi täyttää 63 vuotta eli olisiko se jo virallinen mummi-ikä... Juhlapäivää vietettiin kukkien keskellä Välimeren rannikolla kävellen Ukin kanssa Monterossosta Vernazzaan, joka on Chique Terren pohjoisin pätkä. Ainoa pätkä, joka viiden rantakylän patikointireitistä on avattu talvisateiden jälkeen (turistibyron mukaan - joskin törmäsimme matkalla suomalaispariskuntaan, joka oli ilman ongelmia kävellyt myös seuraavan pätkän Cornigliaan asti).

Mummin ja Ukin kunnolle riitti hyvin tämä kaunis, 3,5 km pituinen vuoriston reunaa myötäilevä rantareitti. Lyhyydestään huolimatta reitti koetteli jalkoja, sillä se nousi ja laski merenpinnasta 220 metriä. Selvisimme kuitenkin opaskirjan suositusajassa eli runsaassa kahdessa tunnissa. Pääosin kauniisti kivetty polku oli ajoittain kapea, mutta hyvinhoidettu ja aamuisen sateenkin jälkeen turvallinen. Ja eksyminen on mahdotonta. Normaalikuntoinen 60-kymppinen pärjää mainiosti, kunhan muistaa nousuissa pysähtyä tasaamaan hengitystä ja ihailemaan maisemia. Varsinkin laskeutuminen Vernazzaan on henkeäsalpaavan kaunis.

Vernazzassa oli täynnä amerikkalaisilta risteilyaluksilta tulleita kovaänisiä, mutta ystävällisiä turisteja. Rannan tavernassa juotiin oluet ja syötiin pitsat (Mummille Margharita ja Ukille Carciofi eli artisokkapitsa). Neljän aikaan palattiin paikallisjunalla (2 tuntia) takaisin Rapalloon.

Päivän polku oli lyhyt, mutta vaihteleva - välillä ylitettiin karikoita, välillä kahlattiin kukkameressä. Elämää..




10 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea syntymäpäiväsi johdosta! Upeissa maisemissa päivän vietätte.

    VastaaPoista
  2. Lämpimät synttärionnittelut vaikka vähän myöhästyneinä.
    Kauniiseen paikkaan olet lähtenyt synttäripäivääsi viettämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mieltä lämmittää Lapin kommemtit. Tiedäthän, että Etelän tyttönä kävin Oulussa opiskelemassa ja viiden vuoden aikana tapasin monta elämääni vaikuttanutta, mukavaa pohjoisen ihmistä.

      Poista
  3. Huisin suuret onnittelut eilisen johdosta. Yritin eilen iPhonesta kommentoida, mutten onnistunut...
    Ihana loma teillä, ihana ja kaunis paikka.
    Tuo polku on hyvä testaus ikävuosille - eli et ole vielä yhtään vanha.. :)
    Hyvää loman jatkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki. Onneksi alkaa jotenkin hyväksyä ikävuotensa, vaikkei ajan kulumisen perässä pysykkään, ja muistaa tuilata reissussa ennenkuin täysin tyssähtää.

      Poista
    2. Vielä Orvokki, oletko aiemmin onnistunut Kommentoimaan iPhonesta? Italiassa olen joutunut teknisistä syistä - osaamattomuudestani - käyttämään tavallisra suurempia kuvia, ehkä eivät aukea Phonessa??

      Poista
    3. En ole koskaan kommentonut iPhonesta. Ja näin jälkikäteen arvaan, että epäonnistuin koska en siinä ole kirjautunut sisälle tänne bloggeriin. En sitten naputellut tunnuksia ym muuta. Joten kommit jäi. Muutenkin on "hankala" tekstata" puhelimella.

      Katselin näitä sinun uusimpiakin matkakkuvauksia. Vaikken niihin kommaakaan, niin kaikki on hienoja ja lomanne tuntuu ja näyttää onnistuneen yli kaiken.

      Poista
  4. ihana syntymäpäiväkävely, lämpimät onnittelut Sinulle!
    olen joskus katsonut jotain matkailuohjelmaa Italian rannikon pikkukylistä, jo silloin mieleni teki joskus sinne päästä, matkakertomuksesi lisäsi ennestään matkustushalua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositan, mutta turistikaudella etenkin Cinque Terren alue on tosi ruuhkainen, paljon mm. amerikkalaisia risteilyturisteja. Näin maaliskuussa on vähän väkeä, mutta ilmat ovat arvaamattomia. Viileät säät, mutta ihana keväinen luonto. Ja ravintoloissa tilaa.

      Poista