perjantai 5. kesäkuuta 2015

Perusfoksia

Foksi on ihanaa - amatöörimummin mielestä vähän niinkuin tangon ja valssin välimuoto. Helpoin askelin tanssittava ylväs ja letkeä sylitanssi. Miksei foksitunteja ole useimmin jatkuvilla tanssikursseilla? Ilmeisesti opettajat ajattelevat, että tanssikansa hallitsee foksin. Minä uskon, että lisäkseni löytyy muitakin, jotka mieluusti opettelevat oikeaoppista foksia. Kahden vuoden tanssitaipaleellani osuin eilen ensi kertaa foksitunnille. Kerran tosin eksyin Ukin kanssa vieraan open hitaan foksin tunnille (täällä) ja nyt tajuan, että en oikeasti ymmärtänyt opetuksesta mitään.

Hidas, hidas, nopnop. Nainen oik taakse (hidas), vas taakse (hidas) ja oik takaviistoon (nop) ja vas viereen (nop). Pitkät askeleet jalka edellä ja vartalo viipyillen miehen sylissä. Eikä harajaloin, vaan kun vas polvi ohitaa oik polven, polvet koskettavat toisiaan. Eteenpäin astuttaessa myös nainen ottaa kanta-askelia. 

Maijan assarin mukaan foksin kolme tärkeää on Jousto, Raami ja Kierto. Askellus on iloisen hypähtävä polvista joustaen. Tukevassa tanssiraamissa ylävartalot koskettavat toisiaan vartalon oikeat puolikkaat vastakkain. Nainen määrää etäisyyden, mutta uskaltautuessaan miehen lähelle, miehen on helpompi viedä ja naisen on helpompi seurata miehen vientiä. Kierto taas tarkoittaa sitä, että askeltaessa ylävartalo kiertyy myötäliikkeeseen eli naisen astuessa oik jalalla taakse hänen vas olkapäänsä kiertyy taakse eli menosuuntaan (ja oik olkapää eteen) ja oik taka-askelta ottaessaan päin vastoin. Tämä vain hitaissa askeleissa.

Halutessaan  mies voi rikkoa perusaskellusta esim. neljällä pyörähtävällä hitaalla askeleella tai etenevillä käännähdyksillä rytmillä hidas nopnop hidas nopnop. Vasen käännös voidaan ottaa neljällä hitaalla ja oikea käännös kuudella hitaalla - kumpikin päätetään kahteen nopeaan (nopnop). Rytmirikoista mies voi infota naista esim. madaltamalla askellustaan ja tiukentamalla otettaan.

Lisää iloista foksia!

2 kommenttia:

  1. Perusfoxi on kiva tanssi, jota sitten voi (siis mies) mennä miten vain, väliin hitaammin jättäen iskuja väliin ja väliin nopsemmin. Ja voi pyrähtää miten ja milloin vaan - tietty tahdeista kiinni pitäen. Ja jos mies hallitsee ton balanssin (se ruumiin kierrot) ja nainen tajuaa ja antautuu vietäväksi, niin mikään ei ole tunnelmallisempaa. Mutta mutta... harvoin on sattunut lavalla tällainen viejä :)
    Vinkki, jos sitä ei ole opetettu; Jää aina sekunnin sadasosaksi odottamaan painojalan päälle, etkä ennakoi miehen viennin suuntaa, eli olet aina "hieman jäljessä", niin hyvin menee.
    Nautin sun puolesta näistä sun ihanista oivalluksistasi ja oppien kertomisista.
    Tanssi-iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäljessä seuraaminen on haaste, etenkin jos on outo viejä jota jännitän. Onneksi kursseilla on jo joitakin tuttaja, hyviksitietämiäni viejiä, joiden viennissä osaan rentoutua - ainakin lopputunnista - ja olla sen tärkeä hetken jäljessä.

      Poista