sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Lentoonlähtö


Kanavanlahden joutsenpoikue harjoittelee päivittäin lentoonlähtöä. Äänekästä ja upeaa katseltavaa, kun viisi täysikokoista poikasta vetelee yhtäaikaa pitkin kanavan selkää. Välillä poikaset vetäytyvät vanhaan pesäänsä höyhenpeitteitä puhdistamaan. Toukukuussa kuoriutuneista poikasista (täällä ja täällä) viisi on selvinnyt täysi-ikäisiksi. 

Viime päivinä poikasten kanssa on näkynyt vain toinen vanhemmista. Liekö toiselle tapahtunut jotain? Täytynee kysyä Pertiltä, kun seuraavan kerran tapaa tämän Itä-Helsingin "joutsenmiehen" (täällä).

2 kommenttia:

  1. Kivan monta selvisi hengissä (kuinka monta niitä olikaan alunperin?) Mutta hirvitys, jos toiselle vanhemmalle on sattunut jotain, jäljellejäänyt jää sitten loppuelämäksi yksin, näin olisin lukenut jostain..
    Hieno kuva tuo eka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kuva onnistui sattumalta, kuten yleensä liikkuvat kohteet. Kerron mitä joutsenparille kuuluu, kunhan selvitän asian.

      Poista