torstai 22. helmikuuta 2018

Viimeistä viedään


Rakastan runskeja eli runebergin torttuja. Minun runskini täytyy olla mantelinen, tuore ja kostea. Tänä vuonna söin sesongin aikana vain 5-6 runskia - pääosin eri kahviloissa. Maukkaimmaksi osottautui Hakaniemen hallista ostamani Marian konditorian sopivan kostea, paperivuokaan leivottu torttu. Ainoa paikka jossa torttuja vielä eilen myytiin - kaksi torttua vitosella.

Tykkään sesonkiherkuista. Vanhoja tuttuja joihin saa turvallisesti tutustua aina uudelleen.

keskiviikko 21. helmikuuta 2018

tiistai 20. helmikuuta 2018

Pitsaa Töölössä

Opiskelijatyttö vei Ukin ja Mummin perjantaipitsalle - paikkaan jonne emme todennäköisesti omatoimisesti olisi eksyneet. Humalistonkadulla viime vuonna avattu Daddy Greens (täällä) on hiukka nuhjuinen ja pieni, mutta rento ja kodikas. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Listalta löytyy kymmenisen pitsaa hyvällä pohjalla, mielenkiintoisilla täytteillä ja jännillä nimillä, ja monipuolinen olutvalikoima. Ja tietenkin Margherita, jota ilman pitsabaaria ei voi perustaa. Maistoimme kolmea eri pitsaa, joista jokaisesta tykkäsimme. Minun portobellopitsassa oli tosin makuuni hieman liikaa juustoa.

Jälkkäriksi olisi kuulema ollut tiramisua. Hyvä kun jäi maistamatta - jäipähän hyvä syy palata paikkaan uudelleen :):)

maanantai 19. helmikuuta 2018

Leikkiä Emmassa


Espoon Emmassa (täällä) viihtyy aina. Sunnuntaina sinne veti juuri avattu Meret Oppenheimin (1913-85) näyttely ja Suomessa pikaisesti käväisseen Lontoontytön ehtymätön näyttelykiinnostus. Meidän kahden lisäksi porukkaan liittyi Ukki, Opiskelijatyttö ja Espoossa asuva Äitimuori.

Kuuluisan surrealistin töitä oli mielenkiintoista tutkailla. Näyttelyssä oli myös esillä taiteilijasta vuosien saatossa otettuja upeita muotokuvamaisia valokuvia ja piirroksia, joista pari oli tehty taiteilijan kuolinhetkellä. Ja myös Emman perusnäyttely oli hieno - pääosin suomalaisten taiteilijoiden modernia taidetta. Löysin paljon huumoria ja tavallisellekin tallaajalle aukeavia viestejä yhteiskunnasta ja maailmasta.

Tässä hetkessä minua puhutteli mm. potkupallon kokoinen rosoinen pyöreä kivi - työ jonka nimi oli Terapeutti. Isossa päässä oli vain korvat, ei silmiä eikä suuta, mutta kivinen pinta (suomalaista kiveä?) oli kaunis ja elävä. Kivipäästä hehkui pehmeyttä ja lämpöä, ja huumoria - kutsui koskettamaan. Olenhan tunnetusti kivihullu - rakastan keräillä ja kosketella erimuotoisia ja -värisiä kiviä.

Emman jälkeen poikkesimme porukalla Ainoan aukiolla viime vuonna avattuun Sandroon (täällä). Harmiksemme sunnuntaisin tarjoiltiin vain buffeepöytää, mutta lopulta kaikki löysimme kasvispainotteisesta alkuruokapöydästä, lämpimistä pataruoista ja lähes kymmentä herkkua sisältävästä jälkkäritarjonnasta mieluisemme. Tytöt tykkäsivät pavuista, kasviksista ja tahnoista koostuvista alkupaloista, Ukki rakastui maukkaaseen lampaspataan ja minä sorruin suklaakakkuihin ja halvaan. Äitimuorillehan maistui kaikki, kuten tavallista ”kaikki on niin äärettömän herkullista”.

Kallion Sandron jälkeläisenä Tapiolan Sandrokin keskittyy pohjoisafrikkalaiseen ruokaan Lähi-Idän mausteilla. Valoisa kiva paikka, joka oli täynnä monenikäisiä ruokailijoita. Paljon terassitilaa - aurinkotuolit olivat eteisessä valmiina odottamassa kevättalven aurinkoisia päiviä.

Illalla ajoin Lontoontytön lentokentälle, josta suuntasi takaisin Bangkokiin - tämänhetkiseen kotiinsa. Tytön kaksipäiväinen Suomen visiitti tuntui paljon tuntejaan pidemmälle.

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kerän päätä etsimässä

Hyvissä ja syvissä ihmissuhteissa on se hieno etu, 
että niissä pääsee tutustumaan myös itseensä paremmin - 
ruutuineen, kupruineen ja hankaluuksineen. 
Lähimmät ihmissuhteemme paljastavat meistä paljon, 
ja juuri siksi läheltä tulevien näkemykselle kannattaa antaa aikaa ja arvoa.


Tämä on lainaus Maarit Kallion blogitekstistä (täällä). Sitä lukiessa jäin miettimään viime päivien sanaharkkaa ja sen jälkeisiä rehellisiä keskusteluja aikuisten tyttärieni kanssa. 

Tyttärissäni on voimaa yrittää tulla lähelle silloinkin kun se tuntuu vaikealta tai saattaa jopa satuttaa itseä tai toista. Useimmiten yhdessä pystymme kuitenkin löytämään kerän pään, jota seuraamalla sotkuihin saadaan ymmärrystä - puolin ja toisin. Kunhan kukaan ei karkaa tilanteesta - henkisesti tai konkreettisesti, kun itseä tai keskustelukumppania alkaa ahdistaa tai tilanne hetkellisesti tuntuu umpikujalta. Ja osaamme kuulla toisiamme - erilaisuuttamme kunnioittaen.

Kiitos, kun uskalsitte ja osasitte tulla lähelle änkyrä-Äitiä ja nostaa sotkuja pöydälle.

lauantai 17. helmikuuta 2018

Suomi 100 sukat


Pienenpieni sai Naistenklinikalta kotiutuessaan suloiset vaaleansinisellä sävytetyt villasukat. Sukkia kudottiin satavuotisen Suomen kunniaksi ja lahjoitettiin jokaiselle viime vuonna Suomessa syntyneelle vauvalle (täällä). Ilmeisesti innokkaat kutojat ovat lahjoittaneet sukkia yli tarpeen, sillä juhlavuoden jälkeen helmikuussakin syntynyt nassikka sai vielä omansa.

Kauniit ovat ja polaaripyörteen uhatessa tulevat tarpeeseen :):) Kiitos tuntemattomalle kutojalle!

torstai 15. helmikuuta 2018

Pienenpieni


Viime yönä syntyi Esikoisen ja Vävypojan kolmonen.
Normaalin kokoinen, mutta silti hento kuin linnunpoikanen.
Pienenpieni terhakka ihmisen taimi. Heti rakas.

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvä ystävänpäivä


Ystävänpäiväni alkoi oikeastaan jo tiistai-iltana, kun draamaleidit - outo ystäväpoppoo parin vuoden takaa - tapasivat Kampissa. Syötiin thaipöperöitä ja vähän juotiinkin, mutta pääasiassa sukellettiin suoraan sielun syövereihin, kuten tapanamme on ollut. Illan aikana jaoimme iloja ja suruja laidasta laitaan. Yksi oli lähes viisikymppisenä mennyt elokuussa ensi kertaa naimisiin, toinen oli juuri lopettamassa leukemiahoitoja ja kolmannella oli syksyllä todettu muistisairaus. Ilta meni elämää ja ystävyyttä pohtiessa.

Varsinaisen ystävänpäivän aamuna tapasin pitkäaikaisimman (Paras)ystäväni missäs muualla kuin lukutoukka-Siiman lempikahvilassa Akateemisen kirjakaupan Aalto-kahvilassa. Ja mitäs me mummit muuta tilasimme kuin kahvilan perinteisen eli Aallon aamiaisen: kaksi isoa paahtoleipää, voita, hilloa, juustoa, kinkkua, kurkkua ja tomaattia appelsiinituoremehun ja latte-kahvin kanssa. Aamu meni elämää ja ystävyyttä pohtiessa.

Ystävänpäivän kunniaksi Ukki vei minut lounaalle ravintola Vinkkeliin (täällä) Korkeavuorenkadun ja Pienen Roobertinkadun kulmaan. Olin vajaa kaksi vuotta sitten avatussa Vinkkelissä ekaa kertaa, ja ihastuin. Entisen vanhantavarankaupan tiloihin saneeratun, kahteen huoneeseen jaetun ravintolan sisustus viehätti heti silmää - rauhallista ja yksinkertaisen tyylikästä. Kolmen ruokalajin lounasmenu oli hyvä, vaan ei erinomainen. Alkuun tarjoiltu paahdettu porkkana vuohenjuuston kanssa näytti kauniilta ja maistui mieluisalta. Pääruokana kokeilin makrillia pikkelöityjen kurkkusuikaleiden (näyttivät vetelältä spagetilta) ja sienten kanssa - ei ihan makuuni. Jälkkäriksi valitsin kolme pikkuherkkua, joista kotitekoinen macarone oli paras. Lisäksi saimme maistuvaa ja lämmintä Väyrysen leipomon leipää. Hintaan nähden kokonaisuus oli ok - 29 euroa.

Mutta parasta Vinkkelissä oli palvelu. Ihastuin välittömästi meidät pöytiin ohjanneeseen keski-ikäiseen naistarjoilijaan, joka lämpimästi, jopa sydämellisesti toivotti ”pariskunnan” tervetulleeksi ja esitteli lounaslistan. Myös muu henkilökunta oli hurmaavaa ja ystävällistä. Etenkin henkilökohtaisen palvelun takia palaan lähiaikoina Vinkkeliin - pohtimaan elämää ja ystävyyttä.

Iltapäiväksi Ukki ja Mummi oli kutsuttu tutustumaan puolitoistavuotiaan Maxin päiväkotiin. Sulattelimme lounasta ryömimällä lattialla kahdeksan vaippaikäisen perässä muiden isovanhempien kanssa. Rakensimme legoja, syötimme nukkeja, ”maistelimme” muovijuustoa ja kolaroimme muoviautoilla. Ei pohdittu elämää eikä ystävyyttä, vaan sukelsimme elämään ja ystävyyteen.

Hyvää ystävänpäivää.

maanantai 5. helmikuuta 2018

lauantai 3. helmikuuta 2018

Lasihalli


Eka kerta Hakaniemen torin uudessa lasihallissa oli positiivinen yllätys. Valoisa, siisti ja tilava, vaikka lauantaina pitkillä käytävillä risteilikin kasapäin ihmettelijöitä.

Vanhan punatiilisen hallin kahdenkerroksen porukat olivat sopuisasti löytäneet paikkansa uusissa tiloissa. Entiset kakkoskerroksen käsityö- ja vaatekauppiaat olivat asettuneet lasihallin meren puoleiseen päähän ja ykköskerroksen ruokakauppiaat lähemmäksi vanhaa hallia. Keskiosan olivat vallanneet kahvinkeittäjät ja soppakokit.

Olen vuosikymmeniä käynyt ahkerasti toreilla ja halleissa. Lapsena piipahdin usein Sandelsinkadulla asuneen Alma-mummin kanssa Töölön torilla ja nuoruudessani kävin Äitimuorin kanssa Kauppatorilla ja vanhassa kauppahallissa, josta ei kotiin tultu ilman paksua maksamakkarapötköä. Lasteni ollessa pieniä kävimme lauantaisin ostamassa kalaa Hakaniemen hallista ja lähes joka mökkiviikonloppu kahvittelemassa Salon torilla. Lasten aikuistuttua käyn edelleen mielelläni sekä Hakaniemen hallissa että Salon torilla, nykyään tosin mieluummin rauhallisina arkipäivinä kuin ruuhkaisina viikonloppuina.

Saa nähdä, saako tyytyväisen oloisia myyjiä enää siirtymään takaisin entisiin tiloihin, kun hallin remontti kolmen vuoden kuluttua valmistuu.