sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Hiekkataivas


Herättiin kuudelta ja jo ennen yhdeksää oltiin leikitty naapurin lasten hiekkalaatikolla, lakaistu piha ja käyty syöttämässä sorsat ja lokit. Sitten Mummi muisti omien lastensa aikaisen leikkipuiston ja kun kaapista löydettiin kirpparilta ostettu seisontateline kirpparirattaisiin, päästiin kävelemään yks- ja kaksvuotiaiden kanssa 10 minuutin matka leikkipuistoon.

Leikkipuisto oli samalla paikalla, mutta se oli kokenut täydellisen muodonmuutoksen. Aikoinaan 25-30 vuotta sitten siellä oli hiekkalaatikko ja keinu. Jo silloin puisto oli siisti ja aidattu, mutta nyt siellä oli lisäksi mm. (huom. mm.) iso katos pikkusateita varten, pari keinua (toinen tuettu vauvakeinu), sopivan kokoinen kiipeilyteline, vieterin päässä olevia keinuhevosia ja iso hiekkalaatikko, jossa pöytärakennelma hiekkakakkujen leipomista varten. Ja kolme isoa yöksi lukittavaa puulaatikkoa täynnä ehjiä hiekkaleluja ja isoja muovipyöriä, -traktoreita ym. Uskomaton puuhamaa! Pikkumiehet viihtyivät, varsinkin kun puistoon ilmestyi muitakin vanhempia ja minun lisäkseni ainakin yksi mummi lasten kanssa. Mummikin sai siis kaivattua juttuseuraa. Sinne mennään toistekin!

4 kommenttia:

  1. miten mukavia muistoja postauksesi herättikään, kiitos oli mukavaa olla leikkipuistossa kanssanne:))
    mukavaa kun leikkipuistosta löytyy hiekkalelutkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ilona, vanhemmuus on ehkä nykyään myös kaupungeissa yhteisöllisempää kuin aikaisemmin pari kymmentä vuotta sitten. Ennen ko puisto oli viikolla puistotädin valtakuntaa ja viikonloppuisin tyhjä. Nykyään puistotäti toivottaa myös ulkopuoliset äidit lapsineen tervetulleiksi ja viikonloppuisin siellä viihtyvät perheet!

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista