sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kolme kokkia

Tänään herkuteltiin Esikoisen perheen kanssa: Ukki teki paellan, Mummi salaatin ja juustokakun, Juniori valkosuklaacookieseja. Lisäksi pikkumiehet toivat Ukille synttärilahjaksi vadelmamuffinsin, jonka olivat äitinsä kanssa leiponeet.



4 kommenttia:

  1. Teillä näemmä sit oikein herkuteltiin juhlan kunniaksi:)) kuulostaa tosi mukavalta tuo eri sukupolvien yhdessä keittiössä puuhastelu. meil ei ole viel lapsenlapsia, kaksin siis puuhasteltiin, isäntä laittoi nyt karitsanpaistin, ku pääsiäisenä ei oltu sitä syömäs ja itse leivoin puolukkapiirakan. tyttäremme kummitäti tuli reissukuvia katselemaan ja oli mukavaa syödä porukalla.
    Ensimmäiset leskenlehdet ovat niin odotettuja. oli niin mukavaa saada niitä lapsilta, ihan litassa olivat pikku nyrkeissä, mut niin kauniita pikkuriikkisessä kukkamaljakossa ikkunalaudalla!
    ps ollaan vaan hieman narsisteja, tää bloggaaaminen on minusta ainakin tosi mukavaa;)

    VastaaPoista
  2. Meillä etenkin Kaksvuotias on tosi innokas kokkimies, isäänsä tullut. Tykkää etenkin leipomisesta ja espressokeittimestä. Ukin luokse tullessaan hakee usein ensimmäisenä jakkaran jolla yltää keittiössä seuraamaan Ukin keitoksia.

    VastaaPoista
  3. Ukkikin pääsi profiiliin!

    VastaaPoista