torstai 2. toukokuuta 2013

Kakkosen hoitaja

Mummin ensimmäinen työpäivä. Hoidan yksivuotiasta tyttärenpoikaa Kakkosta vapusta juhannukseen. Pikkumiehen vanhemmat menivät hoitovapaiden jälkeen töihin ja kaksivuotias isoveli tarhaan. Haen Kakkosen aamulla ennen kahdeksaa Sörnäisistä ja neljän aikoihin jompikumpi vanhemmista hakee pojan mummilasta Itä-Helsingistä.

Aamupäivä kului leikkipuistossa, jossa oli superystävällinen nuori Tanja-puistotäti ja joukko äitejä lapsineen. Mukava tunnelma. Puistossa tapasin toisenkin tuttumummin, joka oli aikoinaan kärrännyt omia tyttöjään samaan puistoon ja nyt ulkoilutti tyttärentytärtään. Keskipäivällä sitten nukuttiin pitkään ja iltapäivällä ehdittiin hätäisesti pihalle ennen äidin tuloa. Kaikkinensa mukava työpäivä.

Mummilaa on parin vuoden aikana varustettu uudelleen: kierrätyskeskuksesta löytyi lähes käyttämätön matkasänky ja perinteiset syöttötuolit, Huuto.netistä oivat vauvanvaunut, kirpputorilta rattaat ja petivaatteita sekä naapurista pieneksi jäänyt turvaistuin. Joten hyvin pärjätään ainakin välinepuolella. Ja tietenkin kirpputoreilta on vuosien kuluessa kerätty kasapäin kuvakirjoja eurolla tai parilla. Joitakin rakkaimpia omien lastenkin aikaisia kirjoja on säilytetty, kuten T.Hyrske: Ypö Yksin, R.Scarry: Sukkelat salapoliisit, R.Dahl: Suunnattoman suuri krokotiili, MauriKunnaksia sekä 1980-luvun must-sarjat: PupuTupunat ja Mintut.

Äitiä odotellaan

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti