sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Arkista askarta


Päiväni täyttyy arjesta. Keittiön siivousta, pyykin pesua ja valikoitujen vaatteiden silitystä, kevyttä ruoanlaittoa (Ukki tekee suurimmat), kauppareissuja, sukkien kutomista, lukemista sekä telkun ja videoiden tuijottelua. Pissareissut Murun kanssa kolmesti päivässä (niistä en luista), Pikkupoikien hoitoa muutamana päivänä viikossa, Äitimuorin kanssa ulkoilua kerran pari viikossa, tanssitreenit parina iltana viikossa. Ja kevään tullessa yhä enemmän hommailua paritalon puutarhassa!

Miten päiväni voivat tuntua ihan riittävän täysiltä? Tuntuu, että joitakin vuosia sitten tein tuon kaiken kahdeksantuntisen työpäivän lisäksi. Ja silloin kotona asui vielä viisi lasta!

Olenkohan eri ihminen? Ainakin olen laiskempi ja mukavuudenhaluisempi. Tai ehkä olen tullut vain vanhemmaksi. Ja jos tarkkaan muistelen, niin silloin meillä lapset hoiti Suomusjärven tyttö Maarit, ruoan teki Saarioisten äidit ja lattiat imuroi Siivooja.

6 kommenttia:

  1. Arkiset askareet ovat mukavia, varsinkin kun niille on aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Rakastan puuhailla rauhassa. Ilman kiirettä tiskauskin on mukavaa radion soidessa.

      Poista
  2. Eläkeläisenä on hienoa myös se, että saa keskittyä siihen, mitä tekee. Minä aion tänään keskittyä laskiaispullien tekemiseen. Kävin aamulla varaamassa kirpputoripaikan huhtikuun alkuun kahdeksi viikoksi. Siinä vasta puuhaa onkin, ja miten palkitsevaa: koti tulee järjestykseen, kun päästää irti turhista tavaroista. Jotkut sanovat, että siinä mielikin puhdistuu ja kyllä - aikaisemmilla kirppispuuskauksilla näin on käynyt. Kun oikein keskitymme miehen kanssa molemmat puuhasteluihimme, niin meillä vieläkin kokkaavat välillä Saarioisten äidit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan sitä läsnäolemista ja tuottaa siksi hyvää oloa ja rauhaa. Turhan myyminen kirppiksellä on mukavaa. Aina hämmästyy, miten joku innostuu juuri siitä mistä itse ajatteli, että se ei nyt ikuna ketään kiinnosta. Itse olen aina vienyt paljon "turhaa" emmauksiin ja välillä myös myynyt kirppiksillä. Suurperheessä kiersi aikoinaan jatkuvasti vaatteita ja tavaraa, ja säilytystila oli kortilla.

      Poista
  3. Noita samoja aatoksia miettii usein ent. kolmivuorotyötä tehnyt kolmen lapsen äiti. Kuluu se päivä illalle silmiä räpyttelemälläkin ja monianaisia aatellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se hämmästyttää suunnattomasti. Ja ihmetyttää, miten sen kaiken touhun aikoinaan järjesti ja jaksoi. Ja useimmiten olin silloinkin tyytyväinen, vaikka väsynyt.

      Poista