perjantai 4. huhtikuuta 2014

Pros&Cons


Lontoon matkasta jäi hyvä mieli. Tapasimme pääosin ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Heti Gatwickin lentokenttäjunassa nuori mies auttoi rattaiden ja lapsen kanssa taistelevaa Esikoista matkalaukkujen kanssa. Metroissa ja busseissa lapsen kanssa liikkuvalle löytyi aina istumapaikka.

Lähtemättömän vaikutuksen teki myös kukkivat koriste- ja hedelmäpuut Lontoon puistoissa ja katujen varsilla. Tuli mieleen kuvat Japanista kirsikkapuiden kukinnan aikaan. Puistot on muutenkin Lontoon henkireikä. Vuosia sitten työmatkalla satuin istumaan Lontoon koneessa edesmenneen Yleisradion hurmaavan toimittajan Erkki Toivasen vieressä. Herrasmiehenä hän alkoi jutella vieressä istuneen yksinäisen matkaajan kanssa. Puheen edetessä kysyin häneltä, että mitä satunnaisen matkaajan kannattaa Lontoossa nähdä. Toivanen vastasi empimättä: "Regent's Park - se on aina kävelyn väärtti." Tämän jälkeen puistoretkistä on tullut Lontoon matkojeni must, ja jos mahdollista vierailen juuri Regent-puistossa, jonka ruusupuutarhaan ei voi olla hullaantumatta.

Koiranomistajana kiinnitin Lontoossa huomiota myös siihen, että koirat saivat juosta puistossa vapaana ja useimmat kulkivat ilman hihnaa myös kaduilla kiltisti omistajansa perässä. En nähnyt koirankakkoja puistoissa, enkä haukkuvia koiria kaduilla.

Plussan puolelle jäi myös edulliset taksit, ruokakauppojen halvemmat hinnat (ainakin Itä-Lontoossa) ja se, että moniin ravintoloihin sai viedä omat juomat ja ostaa listalta vain ruoka-annoksia. Ja hyvää ruokaa saatiinkin.


Turistin ongelmia Lontoossa on jatkuvat jonot suosittuihin nähtävyyksiin ja keskustan ravintoloihin. Suurkaupungin haittapuolia, joihin paikalliset lienevät tottuneet, ovat pitkät matkat, valtaisat ruuhkat ja aikaavievä matkustus paikasta toiseen. Ainakaan Itä-Lontoossa turistikaan ei voi välttyä törmäämästä pursuaviin roskiksiin, jonne näytetään heitettävän talousroskien lisäksi kaikki patjoista rikkinäisiin  huonekaluihin. Paikallisten suuria ongelmia - eriarvoisuutta ja ilmansaastumista - turistin ei välttämättä tarvitse kohdata, vaikka nekin on nähtävissä ja tunnettavissa.

6 kommenttia:

  1. Täytyy pitää mielessä tuo Regent's park!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ja lumoaa etenkin ruusujen aikaan. Ehkä picnic-tarpeet mukaan!

      Poista
  2. Ihana saada Lontoo-raporttia :) Itse olin siellä parikymppisenä eli diskot, pubit, kotibileet, kaveripiiri oli sitä itteensä, mutta puistoissakin käytiin, esim ottamassa aurinkoa. Kaikkein eniten (kieltenope kun olen) tykkäsin kansainvälisyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etnisyyttä riittää ja etnisiä ruokapaikkoja. "Vähächilinen" ruoka poltti kurkkuni. Tiedäthän että kaupungissa puhutaan 300 eri kieltä, joten kieltenopelle on haastetta.

      Poista
  3. Mielenkiinnolla ja nautinnolla olen seurannut Lontoo-postauksiasi. Itse en ole Lontoossa käynyt kertaakaa, olisi korkein aika käydä. Lapset ovat käyneet ja kehuneet näitä samoja seikkoja.
    Jopas oli, kun Erkki Toivasen viereen pääsit, tosi gentlemanin ja syvästi sivistyneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että Lontoo viehättää erityyppisiä matkaajia. Kulttuurihimolle varmaan löytyy paljonkin tarjontaa. Itse olen enempi päämäärättömän vaeltelun harrastaja. Ja monta juttuahan voi tilata netistä etukäteen, jolloin välttyy jonoilta.

      Poista