keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Shackleton


Hullaannun kaikista extreme-seikkailuista ja -seikkailijoista. Itse olen turvallisuushakuinen riskienkaihtaja, mutta rakastan lukea seikkailijoiden elämänkertoja ja katsoa tosipohjaisia seikkailuelokuvia esim. vuoristokiipeilyistä (Vertical limit 2000) ja sukellusveneseikkailuista.

Nyt olen innostunut 1900-luvun alun Etelämantereen valloittajista, joihin brittiläinen Ernest Shackletonkin (1874-1922) kuuluu. Löysin eilen Itiksen antikvariaatista Caroline Alexanderin kirjoittaman kirjan Endurance - Shackletonin legendaarinen Antarktiksen retki (1998). Kirja kertoo Shackletonin ja hänen 28-hengen miehistön matkasta 1914-16 Endurance-aluksella kohti Etelämannerta tarkoituksena vaeltaa ensimmäisenä Etelämantereen poikki navan kautta. Alus juuttui kuitenkin jo ennen rantautumista jäihin ja hajosi, ja valloitusretki muuttui 1,5 vuoden eloonjäämistaisteluksi. Kirjassa on kymmeniä matkalla mukana olleen Frank Hurleyn upeita aikalaisvalokuvia.

Shackletonista ja muista etelänapaseikkailijoista on tehty lukuisia muita kirjoja ja elokuvia. Syyskuun postauksessa mainitsin 2011 julkaisusta Etelänapaa etsimässä -kirjasta, jota olin silloin lukemassa. Äskettäin telkkarista näytettiin myös hieno tunnin mittainen dokumenttielokuva Shackletonin kapteeni (2011), joka keskittyi Endurance-laivan kapteeniin Frank Worsleyhin. Nähtävissä vielä pari päivää YleAreenassa.

Parhaillaan olen metsästämässä Tutkimusmatkailijoiden jalanjäljillä -nimistä DVD-boksia, jossa on kolme elokuvaa: Vajaa kuusituntinen englantilainen draamasarja Last Place on Earth (1985), joka kertoo Scottin ja Amundsenin etelänapamittelöstä vuonna 1911 + Scottin kohtalokkaalla matkalla kuvattu dokkari South (1919) + Kenneth Branaghin tv-elokuva Shackleton (2002). Huomasin, että boksi olisi pari viikkoa sitten ollut HuutoNetissä viidellä eurolla. Mutta saanee myös Turuntien Kasvihuoneilmiöstä, jonne poikkeamme usein mökkimatkalla.

4 kommenttia:

  1. Hienon löydön olet tehnyt! Kävin vähän aikaa sitten Kasvihuoneilmiössä ensimmäisen kerran. Kiva paikka!

    VastaaPoista
  2. Kasvihuoneilmiö on minunkin suosikkini ja oikea unelmieni aarreaitta.

    VastaaPoista
  3. Jännää! Lukutuolissakin voi seikkailla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja kokea jotain mitä ei ehkä tosielämässä uskalla/pysty kokemaan.

      Poista