maanantai 5. tammikuuta 2015

Blogini 2014

London Happens -blogin kirjoittaja on koonnut kivan vuosikatsauksen (täällä) edellisen blogivuotensa suosikkiteksteistä. Suosittua kuulemma blogeissa, enkä ihmettele - itsekin ihastuin ja nappasin idean.

Päivitin blogiani lähes päivittäin: 21-35 kertaa kuukaudessa - paitsi kesäkuussa, jolloin kirjoitin vain 12 postausta. Kesäkuussa harkitsin blogini lopettamista ja siirtyväni kirjoittamaan vain yksityistä päiväkirjaa. Päätin kuitenkin jatkaa, koska pinnallistenkin iloasioiden kirjaaminen kännykkäkuvien kanssa on kivaa.

Blogini kaikkien aikojen suosituin postaus oli lokakuussa kirjoitettu juttu Äitimuorin Poikakaverin 85-vuotispäiviltä - huippuna upea valokuva Poikakaverista hienoissa lainatuissa juhlatamineissa (täällä). Jutun otsikko oli alkuun "Poikakaveri 85v", joten liekö juttua kurkistaneet myös "todelliset" poikakaverin etsijät ja muut uteliaat. Huomatessani ylenmääräisen innostuksen muutin jutun otsikon "Jussi 85v", mutta vieläkin se näyttää herättävän kiinnostusta. No, onhan Jussin kuva upea ja edustava... Ja Jussi muutenkin mukava, vaikka varattu.

Tammikuun suosikkijuttu oli Haaste (täällä), jossa MammaN Muistikirja-blogista (täällä) haastoi minut vastaamaan kymmeneen henkilökohtaiseen kysymykseen. Tein työtä käskettyä ja haastoin edelleen Marjatan Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogista (täällä) ja Ritan Ritan huone -blogista (täällä).

Helmikuussa luettiin eniten juttuja London today (täällä) ja Josko? (täällä), jotka olivat viime vuoden toiseksi ja kolmanneksi luetuimmat jutut blogissani. London today -postauksessa oli ilman tekstiä oleva, Lontoontytön ottama valokuva sateenkaaresta Lontoon katujen yllä. Lukijat lienevät eksyneet sivulle lähinnä otsikon takia etsiessään faktoja Lontoosta. Josko? -postauksessa funtsailin toivettani kävellä Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreittiä Pohjois-Espanjassa. Liekö unelmani lähempänä toteutumista Lontoontytön muuttaessa tammikuussa lähelle vaellusreitin päätepistettä? Johdatusta, sanoisi Paraskaverin Sisko Itä-Suomesta.

Maaliskuun Lastenkirja lapsuudestani -postauksella (täällä) osallistuin Sininen keskitie -blogin lastenkirjahaasteeseen (täällä) kertomalla Kissa joka luuli olevansa Hiiri -kirjasta. Huhtikuun suosikki oli postaus Lontoon matkan plussista ja miinuksista nimellä Pros&Cons (täällä). Matkan spesiaalia oli seura eli kolmevuotias Pikkupoika.

Toukokuussa eniten katsojia sai juttu Mummon akkunalla (täällä), jossa oli valokuva Mökin ikkunalaudalla kukkivasta punaisesta pelarkuusta. Kesäkuun hitti oli Blogitauko-postaus (täällä) ja heinäkuussa katsojia keräsi kauniit valokuvat Siskon tytön häistä Suomenlinnassa "Häähumua" (täällä). Elokuussa eniten käytiin kurkkaamassa upeiksi kasvaneita kaupunkikodin pelarkuita otsikolla Partsi elokuosissa (täällä).

Syyskuussa kehiin pääsi tanssipostaus eli Wanha tango (täällä), jossa kuvasin kuusikymppisen ensiaskeleita tanssin haastavassa maailmassa. Tähän ja muihinkin tanssipostauksiini olen saanut ihanaa kannustusta tanssin konkareilta Orvokilta (täällä) ja Pirjolta (täällä). Kannustuksenne lämmittää ja rohkaisee vanhaa aloittelijaa!

Lokakuun ennätys oli edellä mainittu postaus 85-vuotiaasta Jussista (täällä). Marraskuun voittaja oli kauniit kuvat lapsuudenkodistani "Eräs koti 1961-2012" (täällä). Ja joulukuussa eniten kävijöitä oli jutussa Minä ja perhe, jossa kerroin seitsenhenkisestä perheestäni (täällä).

Yksi omista suosikkijutuistani viime vuodelta oli juttu siskoni syntymästä maaliskuussa 1954 (täällä). Lukijoiden suosikeiksi nousi niin perhejuttuja, tanssia, kävelyä, matkoja, mökkiä, kukkia, juhlia, sisustusta kuin haastetorinoitakin käsittelevät postaukset. Kuvannee nykyistä elämääni? Samoilla aiheilla jatketaan....

4 kommenttia:

  1. Kirjotat monipuolisesti ja olet hyvin aktiivinen bloggaaja. Haasteisiin on mukava osallistua, kun vain sattuu sopiva kohdalle. Ei blogittelua kannata lopettaa, ei vaikka taukojakin tulee.
    Itselläni on blogi jäänyt vähälle viime vuoden loppupuolella. Ajattelin myös pistää jo pisteenkin, mutta joku tässä vain kiinnostaa ja lopetus jäi ajatuksen asteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monia kiehtoo varmaan yhteisöllisyys, ilmeisesti osa jopa tapaa ja ystävystyy luonnossakin. Se olisikin jännää. Minua vielä hieman oudoksuttaa tämä kasvottomuus, jota itsekin ruokin suojelemalla yksityisyyttäni. En tiedä miksi... Ehkä yhteys luodaan ajatusten ja mielipiteen vaihdolla...
      Itseäni kiehtoo blogi kalenterina, mitä kivaa päiviini mahtuu, mitä arkikuviin tallentuu. Ja jos joku toinen jakaa kokemukseni, ehkä ilahtuu ja kommentoi, niin se ilahduttaa lisää. Vaikka lukijoiden tavoittelu ei olekaan ensisijainen tavoitteeni.

      Poista
  2. Pidän sinun blogista, se on mukavalla tavalla monipuolinen, ja kaiken lisäksi kirjoitat hyvin ja ytimekkäästi. Sait aikaseksi kaiken kattavan kirjoitetun yhteenvedon viime vuodesta, oli kiva lukea tätä. Minä sain aikaseksi "vain" kuvakoosteen.
    Väliin on ajatellut, että pitäisi pysytellä jossain teemassa, ja minua miellyttää sellainen minimalistinen kuvaus. Mutta aina tulee jotain kerrottavaakin ts olen jossain, näin jotain ym. Joten blogini on ja pysyy eräänlaisena sillisalaattina. Mittä mitä väliä sillä on... ei kai mitään :)
    Hyvää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Orvokki sanoistasi. Blogiohjeissa yleensä sanotaan, että parhaiten lukijoita saa kun pysyttelee tuityssä teemassa: kirjat, koirat, käsityöt ym. Todennäköisesti. Mutta minä jatkan tyylilläni eli päiväkirjamaisilla postauksilla. Tykkään kirjoittaa sellaisia ja ensisijainen tavoitteeni ei ole blogiseuraajien kerääminen. Mukavaa pyhänseutua!

      Poista