sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Pottusalaatti 2


Lauantaina järjestettiin grillijuhlat tyttöjen paluun kunniaksi. Lontoontyttöhän on muuttamassa Espanjasta takaisin Lontooseen ja asuu välissä kesän Suomessa. Perjantaina nähtiin ensi kertaa joulun jälkeen. Sattumalta myös Opiskelijatyttö palasi perjantaina Poikakavereineen vajaa kahden viikon lomamatkalta New Yorkista.

Pitkästä aikaa olimme kaikki koolla: Esikoistyttö miehensä ja kahden pikkupojan kanssa, Opiskelijatyttö Ezransa ja Opiskelijapoika Anninsa kera sekä toiseksi vanhin eli 33-vuotias Lontoontyttö ja nuorimmaisemme eli 23-vuotias Juniori. Eli Ukin ja Mummin lisäksi kahdeksan nuorta aikuista ja kaksi alle kouluikäistä lasta!

Katettiin pitkä pöytä kaupunkikodin takapihalle. Vävypoika grillasi ulkona herkkulihaa, kanaa, lohta ja jättikatkarapuja. Vihanneksiksi grillattiin italialaista vihreää parsaa ja espanjalaista varsiparsaa (uusi tuttavuus, muistuttaa lähinnä hentoa parsakaalia). Mummi teki uudenlaista perunasalaattia, Opiskelijatyttö peruslehtisalaattia ja jälkkäriksi herkuteltiin keväisellä raparperipiirakalla. Ja juttua riitti...

Olen viime vuosina kokeillut erilaisia perunasalaatteja (täällä), mutta eilinen oli mielestäni yksi parhaista, joten kirjaan jostain lehdestä nappaamani ohjeen muistiin. Ohje on neljälle, jotein teimme kaksinkertaisen (pinaatti ja herneenverso riitti yksinkertaisena) annoksen, joka riitti hyvin koko porukalle.

750 g (uusia) perunoita
8 retiisiä
100 g tuoretta baby-pinaattia
1/2 dl auringonkukansiemeniä
200 g herneitä
1 ruukku herneenversoja

Kastike:
1 ruukku vahvaa minttua
1 luomusitruunan kuori
2 rkl sitruunan mehua
50 g parmesaanijuustoa
1/2 dl oliiviöljyä
1/2 dl rypsiöljyä
1/2 rkl hunajaa
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Keitä ja pilko perunat. Viipaloi retiisit ohuiksi siivuiksi. Huuhdo ja valuta pinaatti sekä paahda 
auringonkukansiemenet. Sekoita ainekset perunoiden ja herneiden kanssa.

Hienonna monitoimikoneessa riivityt mintunlehdet, oliiviöljy, raastettu parmesaani sekä sitruunan mehu ja raastettu kuori. Lisää rypsiöljyä kunnes saat kastikemaisen koostumuksen. Mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla. Kaada kastike vihannesten päälle ja koristele salaattikeko herneenversoilla.

Ja nyt lätkän MM-finaalia hehkuttamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti