torstai 6. lokakuuta 2016

Tango tips 2

Lauantaina olin Karjalohjan Päiväkummussa kuusi tuntia tanssikussilla - tangoa, fuskua, valssia ja rumbaa - pääosin sinistä keskitasoa. Kivasti väkeä, mutta ei merkittävää uutta oppia. Mutta minähän tykkään aina kertauksesta - oikeasti. Ja mukava oli tanssia opettajien ohjauksessa ja bonuksena tapasin joitakin tuttuja sekä Hesan että Littoisen kursseilta.

Jotakin uutta painui muistiin, lähinnä tangosta, joka tällä haavaa on minulla kierroksessa. Pyrin nimittäin keskittymään aina joitakin kuukausia erityisesti yhteen tanssiin, vaikka käynkin samanaikaisesti muiden tanssien kursseilla. Runsaat kolme vuotta sitten aloitin foksista ja fuskusta, seuraavana oli rumba, ja sitten hidas valssi. Pitkään panttasin tangoa - se on tuntunut jotenkin niin vaikealta. Mutta nyt on tangotreenien vuoro! Ja hetkittäin alan jopa nauttia tangon hurmasta.

Mitä minä tänään koulussa opin? Ensinnäkin otso-käännöksessä polvet pidetään suorina ja astuvan jalan jalkaterä ulospäin auki eli akuankkana. Itse käännös tehdään astuvan jalan päkiällä toisen jalan levätessä tämän kyljessä. Käännytään aina astuvan jalan suuntaan eli oik jalalla astuessa käännytään oikealle ja vasemmalla vasemmalle.

Toiseksi tangoa tanssittaessa mies pitää oik kättään hieman alempana ja keskemmällä eli lähempänä naisen selkärankaa kuin muissa vakiotansseissa. Nainen ei saa painaa päätään miehen kaulalle, vaan kannattelee sitä ylväästi selkärankansa jatkeena.

Ja nainen kurottaa taka-askeleeseen aina ensin jalalla - lonkasta lähtien - ja yläkroppa seuraa perässä vasta miehen ylävartalon työnnöstä.

2 kommenttia: