maanantai 20. marraskuuta 2017

Partsi paljaana


Marraskuussa kaupunkikodin iso kaunis parveke on valjuimmillaan. Kesäkukat koristavat partsia toukokuulta lähes lokakuulle. Huhtikuussa partsi täyttyy ruukkunarsisseista, ja lokakuussa väriä tulee villiviinistä. Joulukuun alussa partsille pystytetään iso joulukuusi, joka saa yleensä olla paikallaan tammikuun loppuun. Mutta marraskuussa partsi on yleensä aika säälittävä. Ja varsinkin tänä vuonna, kun syysmyrsky kaatoi pihalla partsin edessä vuosikymmeniä kasvaneen upean omenapuun.

Onneksi Ukki keksi ostaa läheisestä puutarhamyymälästä neljä komeaa tuijaa, jotka vielä olivat sopivasti roimassa alennuksessa. Tuijat toimivat yllättävän hyvin näköesteenä ohikulkijoille, ennen kuin keksitään lopullinen ratkaisu näkösuojaksi.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Varaslähtö Thaimaahan

Sticky rice with mango

Herkuttelu on iso osa meidän mammojen Tallinnan matkoja. Usein pitäydymme vanhoissa tuttuissa eli Vene-kadun Dominicissa (täällä) tai Telliskiven F-Hooneessa (täällä).

Tällä kertaa suuntasimme hotellimme vieressä olleeseen, vajaa vuosi sitten avattuun Nok Nok -nimiseen thai-ravintolaan (täällä). Parasystävä ja Ina halusivat viritellä makuaistiani Thaimaan taajuuksille.

Iso ravintola oli aika tyhjä, mutta avoimesta keittiöstä tuli kutsuvia tuoksuja, joten päätimme jäädä. Valitsimme tuttuja annoksia: kevätkääryleitä, papaijasalaatti, maustettuja katkarapuja ja pari tulista liha-annosta. Ihan menetteleviä, mutta uskon ja toivon että joulukuun alussa saan Thaimaassa satakertaa parempaa :):) Vaikka jälkkäreitä rakastankin, thai-ravintoloissa jätän yleensä jälkkärin väliin tai tyydyn päivän hedelmään. Nyt huomasin listalla Sticy rice with mango, jonka olin juuri lukenut kuuluvan thaikku-jälkkärien aateliin. Joten pitihän sitä kokeilla. Ja todella, ihanan tahmea kookosmaidossa keitetty riisi tuoreiden ja pehmeiden mangoviipaleiden kanssa oli herkkua. Pitää ehdottomasti maistaa myös aidossa ympäristössä eli Bangkokissa.

Pitkän päivän ja täyttävän illallisen jälkeen olimme enemmän kuin onnellisia, että hotellimme oli vain kymmenen askeleen päässä. Kaikki mammat olivat unten mailla jo kymmeneltä, ja pirteinä aamiaisella heti seitsemän jälkeen. Sitä se ikä teettää...

Ja puolelta päivin takaisin koti-Suomeen juhlavuoden väreihin sopivalla sinivalkoisella Finlandialla - tyylikäs ja sopusuhtainen laivavanhus :):)

torstai 16. marraskuuta 2017

Taas Tallinnassa


Piipahdettiin Parasystävän ja Inan kanssa Tallinnassa. Tällä kertaa Ecerö-linen (täällä) vanhalla Finlandialla. Vinkin laivayhtiöstä nappasin Hanna Sumarin blogista (täällä), jossa hän ahkerana Viron reissaajana toistuvasti kehuu Eceröä.

Ja ihan oli jees. Mennessä maisteltiin tavanomaista aamiasbuffetia. Ekstrahyvää munakasta sekä syötäviä peruskarjalanpiirakoita ja lämpimiä räiskäleitä, joita kumpiakin Inan iloksi löytyi myös gluteiinittomina - siitä plussat. Ravintolassa oli kivan väljää ja rauhallista. Viihdyttiin. Laivan kauppa oli pieni ja valikoima suppea, jos vertasi Tallink-laivojen jättimarketeihin. Mutta kaikkea tarvittavaa löytyi. Erityisesti ilahduin, kun löysin tosituoreita Brunbergin suklaapäällysteisiä lakritsitoffeepaloja 1,80 euroa pussi. Illalla hotellihuoneessa en voinut vastustaa kiusausta, ja koko pussi hupeni alta aikayksikön. Onneksi paluumatkalla saa lisää.

Yövyimme My City Hotellissa (täällä), josta löytyi helposti kolme yhdenhengen huonetta. Kivitalo on rakennettu 1950-luvulla alkujaan neuvostoarmeijan käyttöön, ja rakennus on toiminut hotellina vasta vuodesta 2001. Vanhan kaupungin ytimessä sijaitseva, meille aiemmin tuntematon hotelli yllätti: hieno sisääntulo ja komeat marmoriportaat, siistit ja mukavat huoneet ja ystävällinen palvelu. Portaikossa tosin ajoittain haistoi lievää kosteutta. Mutta aamiainen pienessä rauhallisessa ruokasalissa maistui. Tänne toistekin!

Iltapäivä Tallinnassa sujui perinteisesti. Parasystävän must on Karnaluksin lankakauppa (täällä) ja Inalla Rimin ruokakauppa, joissa pitää joka kerta käydä. Ja aina Parasystävä löytää ”maailman ihaninta” sukka- tai villatakkilankaa.ja Ina mehevää metvurstia ja ohutta näkkäriä. Minä en kumpaisestakaan niin perusta - lankoja riittää kotona kasapäin ja metvurstia saa Suomesta.

Yleensä kuljen mieluusti mammojen matkassa kauppakierroksella. Eilen ajattelin kuitenkin jäädä jalkoja lepuuttamaan ja herkuttelemaan hotellin viereiseen kodikkaaseen Reval-kahvilaan (täällä). Vaan eipä mennyt pitkään, kun mammat soittivat ”hädissään” lankakaupasta: ”Otapa taksi ja aja tänne. Emme saa taksia ja Inan jalkahoito alkaa keskustassa näillä minuuteilla.” Eli ei kun menoksi, vaikka suklaakakun pala jäi puoliksi syömättä. Pitäähän sitä ystävät hädästä pelastaa :):)

Ina ehti jalkahoitoonsa ja oli niin tyytyväinen, että sai myös minut ylipuhuttua viehättävän ja osaavan venäläisnaisen käsittelyyn. Nyt varpaankynnet hohtaa joulunpunaisina.

tiistai 14. marraskuuta 2017

Kävelyä ja kakkua


Eläkeläismummin arkitiistaihin mahtui tänään kävelyä ja kakkua. Kolmesti kipitin tutun kävelylenkin Murun kanssa - tarvittavat 10.000 askelta! Pilvistä huolimatta tuntui että aurinko jaksoi jatkuvasti pilkistää jostakin lomasta. Luonto oli edelleen kaunis - ruskean joukossa vielä paljon vihreää ja keltaista. Ja polun varsilla upeita kuihtuneita kukkia!

Puolilta päivin hain Äitimuorin Tapiolasta ja pistäydyttiin muorin rakastamassa Hakaniemen hallissa. Kierreltiin ja tutkittiin sekä hallin ala- että yläkerta, kuten usein ennenkin. Monet yläkerran myyjät jo moikkaavat meitä käsikynkkäläisiä iloisesti, mikä tuntuu tietenkin kivalta.

Alakerrasta Muorille tarttui mukaan fetajuustoa, hollantilaisia minitomaatteja sekä iso kasa vahvoja ja kovia erikoisjuustoja. Juustomyyjän kysymykseen ”monelleko nämä juustot tulevat” Äitimuori vastasi topakasti: ”Yksin minulle!” Myyjääkin hymyilytti. Yläkerrasta Äitimuori löysi kahdella eurolla isoja miesten kangasnenäliinoja. Kaksi liinaa lähti kotiinviemisiksi Poikakaverille. Vieressä oli samanlaisia, mutta hieman pienempiä puuvillaisia nenäliinoja, joissa luki naisten nenäliinoja :):)

Yläkerrassa myös kahviteltiin. Suolaisen lisäksi maisteltiin myyjän suosittelemia nata-leivoksia. Maistuivat, vaan maku ei yltänyt lähellekään aitoja pastel de nata -leivoksia, joita useilla Lissabonin matkoilla on aikoinaan maisteltu. Leivoksen herkullinen täyte valmistetaan munankeltuaisista. Tarinan mukaan leivos kehitettiin lissabonilaisessa luostarissa, jonne kertyi kasapäin käyttämättömiä keltuaisia, kun munanvalkuaiset käytettiin nunnien valkoisten kaapujen tärkkäykseen.

Tarua vai totta? Mutta aitoina pirun hyviä.

Hakaniemen hallin nata-leivos

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Lohta isille


Ukki valmisti meillä itse omat isänpäivän herkkunsa. Onneksi niitä Ukin ja Mummin lisäksi olivat jakamassa Opiskelijatyttö, Juniori ja Opiskelijapoika perheineen sekä Pikkupojat, joiden vanhemmat karkasivat elokuviin. Pääruokana oli perinteistä uunilohta sienirisoton kera ja alkupalaksi Ukki oli kehittänyt jännittävän lohi-avocadotornin.

Pitkästä aikaa oli ihana istua rauhassa aikuisten lasten ja kolmen pikkuviikarin kanssa - herkutella ja kuulla kunkin kuulumisia. Suunnitella Opiskelijatytön kanssa tulevaa Thaimaan matkaa ja lukea pikkupojille Roald Dahlin Kekseliästä kettua. Parasta kaamoslääkettä.

perjantai 10. marraskuuta 2017

Kahvilla Kampissa


Olin asioilla Kampissa ja poikkesin sattumalta Autotalossa Runeberginkadulla olevaan Kahvi Charlottaan (täällä). Positiivinen yllätys. Kiva rento fiilis ja ystävällinen palvelu. Kuppilan pari isoa nojatuolia olisi houkutellut, mutta olivat tietty varattuja. Tilava hyvä vessa, jonka roskis tosin oli unohdettu tyhjentää. Päivän lehdet, kynttilöitä pöydillä ja isot ikkunat katuvilinään - muutahan en paljoa vaadi.

Kahvila on erikoistunut spessukahveihin, mutta tällä kertaa valitsin inkivääri-sitruuna-lakritsateetä. Mukava mieto maku, ei liian pisteliäs eikä päällekäyvä, kuten joissakin yrttiteelajeissa. Tosin tee tarjoiltiin valtavasta laakeasta kupista, kun minä juon teeni mieluummin isosta ei-laakeasta kupista, jossa se säilyy pidempään lämpimänä. Hyvännäköinen litteä korvapuusti jäi tänään väliin...

Perjantai-ilta pimenee ja Muru kutsuu Mummia lenkille.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Bangkok buukattu


Lentoliput ostettu, osa majapaikoista varattu, matkakirjat ja oppaat hankittu. Ja pari uutta kesäpuseroa ostettu kirpparilta. Joten kaikki lähes pulkassa joulukuun alun Aasian reissua varten.

Lähdemme Opiskelijatytön kanssa pariksi viikoksi Thaimaahan Bangkokissa asuvaa Lontoontyttöä katsomaan. Jännittää, vaikka olenkin kymmenisen vuotta sitten Ukin kanssa pariin kertaan kierrellyt maata niin etelän saarilla kuin pohjoisen kaupungeissa. Nyt mennään ilman Ukkia ja ”paikallisen” vieraiksi, ja naisporukalla...

tiistai 7. marraskuuta 2017

perjantai 3. marraskuuta 2017

Tieni

Aurinkoa ja varjoja. Kutsuvaa merta, rauhoittavia viheriöitä. 
Mutkia, joiden taakse en näe - kutkuttavaa, jännittävää, pelottavaa.

torstai 2. marraskuuta 2017

Sekä-että -kuu


Jos ristin lokakuun kultakuuksi (täällä), niin marraskuu voisi olla sekä-että -kuu. Kuukausi on alkanut upeilla aurinkopäivillä, vaikka mennäänkin jo kovaa vauhtia kohti vuoden pimeimpiä päiviä. Ja puutarhasta löytyy vielä upeita, pikkuhallan kestäneitä ja sitkeästi kukkivia ruusuja, vaikka vieressä röyhistelee useita ruskeaksi kuihtuneita punahattuja.

Marraskuu on täynnä sekäettää. Sen kun muistaisin myös kuukauden pimeimpinä ja sateisimpina päivinä: huomenna saattaa paistaa aurinko...

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Muru pärjäsi


Muru oli Lontoon matkan ajan hoidossa Siskon luona (täällä), ja Siskon mukaan pärjäsi paremmin kuin hyvin. Nukkui hyvin, söi hyvin ja kipitti ulkona reippaasti ”kuin singeri”. Ja rakasti käpertyä syliin. Eli eli aivan kuin kotonaan.

Ja Sisko tykkäsi - uskoisin...

tiistai 31. lokakuuta 2017

Kirkon kissa


Kensington High Streetin ensimmäiseen kortteliin on piilotettu upea vanha kivikirkko St. Mary Abbotts. Se paljastuu viimeistään sunnuntaiaamuisin, jos sattuu kävelemään lähistöllä. Kirkon tornissa on kymmenen kirkonkelloa, joiden ääni kantautuu pitkälle ja voimistuu ympäristön korkeista rakennuksista. 

Lontoon matkamme viimeisenä aamuna olimme kävelyllä Kensingtonin pikkukaduilla, kun St. Mary Abbottsin kellot alkoivat soittaa upeaa moniäänistä melodiaansa ja kutsuivat meitä kohti kirkkoa. Ukki jäi istuskelemaan kirkon pieneen puutarhaan, mutta minä tapani mukaan painelin ihastelemaan kirkkoa myös sisältä.

Kirkossa valmistauduttiin pyhäpäivän hartaustilaisuuteen - kuoropojat ja apupapit (oma tulkintani) kiiruhtivat pitkin käytäviä. Ainoa, joka otti sunnuntaiaamuna rennosti, oli lihava raitaturkkinen kissa. Se nukkui sikeästi vihreällä samettituolilla keskellä valtavaa kirkkoa.

Hellyttävä ja kirkkoa inhimillistävä yllätys.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Vikatikki


Matkoilla(kin) tykkään herkutella. Nautimme molemmat Ukin kanssa rauhallisista, venytetyistä aamiaisista, joille kömmimme yleensä ensimmäisten joukossa heti tarjoilun alkaessa. Joskus tosin kokoamme aamupalan lähikaupoista ja istumme hotellihuoneemme parvekkeelle nauttimaan herkuista ja auringosta.

Välillä syömme päivän pääateriaksi myöhäisen lounaan, jolloin ruokailuun saattaa kulua kolmekin tuntia. Valitsemme yleensä paikan, josta voi joko tiirailla rauhoittavaa merta tai seurata paikallisten ja/tai turistien hektistä hyörinää torilla tai kävelykadulla. Välillä säästämme pääaterian iltaan, jolloin ajoitamme ruokailun niin, että pääsemme heti sen jälkeen kömpimään sänkyyn täyden vatsan viereen.

Ruoka ja ruokailu on nykyään iso osa matkustamistani. Välillä ruokapaikka valikoituu sattumalta - mikä näyttää tai tuoksuu kutsuvimmalta. Välillä olemme nälän iskiessä seudulla - esim. vaellusretkillä, jossa on vain yksi vaihtoehto, johon pääosin olemme olleet tyytyväisiä. Välillä taas hifistelemme ja valitsemme paikan etukäteen netistä ruokasivustojen suositusten tai lehtiartikkeleiden perusteella. Aiemmin ravintolan valinta oli yksin Ukin harrastus, mutta nykyään minäkin luen mielenkiinnolla blogien ravintolavinkkejä.

Lauantaina Lontoon lounaspaikaksi Ukki oli nettivinkkien perusteella valinnut Gastronhome-nimisen ranskalaisen fine dining -ravintolan Batterseassa (täällä). Tarkoitus oli juhlistaa Lontoontytön onnistunutta näyttelyä pitkällä ja herkullisella lounaalla.

Vaan toisin kävi. Lounas oli pitkä, vaan ei herkullinen. Onneksi Ukki ja Lontoontyttö tykkäsivät edes semisti, mutta minusta kolmen ruokalajin lounas oli vikatikki. Sekä alkuun tarjottu kalahässäkkä että pääruoaksi valitsemani lohi lisukkeineen olivat mauttomia, ja jälkiruoan monimutkainen päärynähärdelli oli makean ystävällekin liian makea ja maistui säilykkeeltä. Tarjoilu ja esillepano oli kovasta yrityksestä huolimatta päälleliimattua, eikä alkuunkaan luontaista. Joskin päätarjoilija - omistaja? - oli paikalle ehdittyään erittäin ystävällinen ja huolehtivainen. Tilana ravintola oli arkisen mukava ja intiimi, vaikka sisälle ei koko aikana eksynyt lisäksemme muita kuin kaksi japanilaista tyttöä.

Gastronhomesta jäi tunne kuin kuvan kirkon portaista: juhlat oli joko ohi tai vasta edessä...

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Ilta museossa


Ukin ja minun Lontoon matkan varsinainen syy oli täällä kertaa tyttäremme - Lontoontytön - yhden illan popup-näyttely Victoria ja Albert -museossa (täällä). Tässä kiehtovassa museossa on kerran kuukaudessa erikoisperjantai, jolloin museo on auki poikkeuksellisesti iltakymmeneen. Museo täyttyy tällöin musiikki- ja lauluesityksistä ja lisäksi kymmenkunta nuorta suunnittelijaa kutsutaan esittelemään töitää.

Viihdyttävä ilta. Monenikäisiä ihmisiä - lapsiperheitä, eläkeläisiä ja nuoria - kierteli museon käytävillä ja gallerioissa. Heti sisääntuloaulassa kaikui komeasti parin nuoren miehen esittämä elektroninen musiikki ja infotiskiltä sai ostaa virvokkeita ja pientä purtavaa. Illan pimetessä ison sisäpihan ulkoilmakahvilaa valaisi tyylikäs valonäytelmä ja sisätilan kupolitavintolassa nuori nainen lauloi pianon säestyksellä oopperasävelmiä. Nuoret suunnittelijat olivat levittäytyneet museon käytäville kertomaan töistään ja esittelemään työskentelyprosessejaan.

Viktoria ja Albert -museo on maailman suurin sisustusesineiden museo - Lontoontytön suosikki, jossa tuhansien käsi- ja taideteollisuuden tuotteiden lisäksi on esillä mm. vanhaa maalaustaidetta. Valtava 150 gallerian rakennus, joka on rakennettu ja avattu jo kuningatar Viktorian eläessä yli 160 vuotta sitten. Tällä vuosituhannella museon tiloja ja esillepanoa on uudistettu kävijöille ystävällisemmiksi - ja siinä on mielestäni onnistuttu hyvin.

Tällä kertaa tutustuimme lähinnä erikoisillan tarjontaan, emmekä jaksaneet kiertää museon kymmeniä gallerioita. Ehkä toiste...



lauantai 28. lokakuuta 2017

Taas Sudensuussa


Helmikuisella Lontoon reissullamme ihastuimme Ukin kanssa keskustan Bocca di Lupo -nimiseen italialaiseen ravintolaan (täällä), joten pitihän sinne päästä uudelleen. Kolmisen viikkoa sitten Lontoontyttö yritti soittamalla varata pöytää torstai-illaksi, mutta kolme paikkaa löytyi enää vain baaritiskille. Mukavaksi nekin osattautuivat, etenkin kun saatiin baaritiskin kulma, jossa istuimme ikäänkuin puolipyöreän pöydän ääressä.

Ja ruoka oli edelleen herkkua. Kunhan ensin selvisimme alun hässäkästä, jossa jouduimme parin muun asiakkaan kanssa odottamaan varattujen paikkojen vapautumista lähes puoli tuntia. Mikä lie hässäkkä yllättänyt. Ponteva tarjoilijatyttö onnistui onneksi lepyttämään hermostumisen partaalla olevan Ukin tarjoamalla meille odotuksen päätteeksi talon piikkiin kuohuviiniä ja sakeaa herkullista lihalientä.

Edelliseltä kerralta mieleen oli jäänyt maukas merilahnacarpaccio ja mielenkiintoinen fossiilikala (täällä), joten niitä tilattiin toistamiseen. Lisäksi herkuttelimme burrata-juustolla papupyreen ja chilin kanssa ja bigoli-pastalla (muistuttaa spagettia, mutta hieman paksumpaa), jota syötiin ankanlihakastikkeen kera. Aterian kruunasi vadillinen lehtisalaattiia, joka oli jälleen taivaallista - tuoretta ja maukasta. Käsittämätöntä että yksinkertainen salaatti voi viedä kielen.

Bocca di Lupoa - suomeksi suden suu - ei voi kuin suositella.

Syömisen ja juttelun lomassa oli ilo seurata baarimestarin taiturillista ja keskittynyttä työskentelyä.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Ruokaa kentällä


Lentomme Lotooseen lähti kahdelta iltapäivällä, joten ajattelimme Ukin kanssa kokeilla rauhallista lounasta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Vuosien mittaan olemme usein nauttineet lähtökahvit, oluet tai kuohuviinit lentoaseman eri kuppiloissa ja joskus kokeilleet joitakin pikaruokapaikkoja, mutta emme koskaan istuneet kunnolla ’nautiskelemassa’. Eläkeläisinä päätimme repäistä...

Muistin, että kentän puolivälissä on vuosia ollut kakkoskerrokseen piilotettu ravintola, josta on näköala suoraan lentokentälle. Sen kummemmin kentän ravintolavalikoimaa tutkimatta päätimme kokeilla vuodesta 1969 toiminutta Fly inn -ravintolaa (täällä).

Ravintolan plussia ovat taivaallinen rauha, lentokoneiden seuraaminen, levollinen taustamusiikki ja ystävällinen palvelu. Mutta ruokavalintamme eivät osuneet nappiin. Maalaissalaattini oli kaunis, mutta pääaineosa eli salaatti maistui seisseeltä ja tilli-jogurttikastiketta oli lirutettu päälle vain jokunen millilitra. Eli annos ei ollut hintansa väärtti, eikä Ukin lohisoppakaan vetänyt vertoja Löylyn keitolle, jota maistelimme pari päivää sitten (täällä).

Sinänsä ravintolan konsepti, jossa listalla on vaihtuva osuus, ”jonka päätähtenä vierailevat palkitut ja tunnetut ravintola-alan tekijät”, on hyvä ja kannustettava. Ruokaillessamme vuorossa oli ravintola Gösta, johon vuosi sitten rakastuimme (täällä). Harmikseni nyt listalta kokeilemani Göstan jälkkäri ’Mintulla maustettua avokadoa’ ei täyttänyt korkeita odotuksiani. Minttuavokado oli mautonta, vadelmasorbettipallo (joka korvasi listalla mainitun mansikan) oli ontto ja paahdettua valkosuklaata oli niukasti.

Ravintolan nettisivuilla lupaama ”laadukas, persoonallinen ja ajaton ravintola, jonka elektinen ilme ja palvelukonsepti yhdistää elementtejä suomalaisesta luonnosta ja käsityöläisyyskulttuurista kansainvälisellä ja modernilla otteella” ei kohdallamme täyttynyt. Mitä tuo koukeroinen kieli sitten tarkoittaneekaan...

Mutta nousukiidossa olevien lentokoneiden ja räntäsateessa kenttää kyntävien kymmenien aura-autojen katselemisesta nautin. Ja siksi saatan pistäytyä Fly Innissä toistekin.

torstai 26. lokakuuta 2017

Muru yökylään


Mummi lähtee tänään reissuun ja Muru joutuu/pääsee yökylään. Ekaa kertaa nelivuotisen elämänsä aikana. Aiemmin koiraa on hoitanut kotiin jäänyt Ukki tai joku kotiin matkan ajaksi asumaan tullut lapseni. Tällä kertaa ei kenellekään sopinut, joten ihana Sisko lupautui koirahoitajaksi.

Muru siis matkustaa viikonlopuksi Siskon ja miehensä hoiviin Espooseen. Eniten varmaan jännittää Mummi. Muru taitaa ottaa aika rennosti - toivottavasti - ja Sisko selviää entisenä koiranomistajana ja nykyisenä koirakaihoajana vanhalla rutiinilla. Ennen lähtöä pakkasin valmiiksi Murun tärkeimmät: hihna ja flexi, sadetakki, kuivamuonaa, herkkupaloja, kakkapusseja ja oma peti, jossa tuttu viltti. Ja Siskolle suklaalakuja!

Mummi siis lentää räntäsateen ja sumun keskeltä Ukin kanssa Lontooseen, josta lisää jatkossa.

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Löylyn lumoissa


Piipahdimme taas - viimeksi maaliskuussa (täällä) - extempore Ukin kanssa syömään ravintola Löylyyn (täällä) Hernesaarenrantaan. Eikä taaskaan petytty. Löylyssä ehdottomasti parasta on arkkitehtuuri ja maisema, ja toiseksi parasta palvelu - edelleen. Onnistuimme vielä saamaan pienen ravintolan parhaan pöydän, kuten tarjoilijakin totesi - eli rauhallisen ja katseilta piilossa olevan kahden hengen pöydän meren ja takkatulen välissä. Ja tarjoilijaksemme osui ihana, nauravainen ja huumorintajuinen nuori mies.

Minulle voi ravintolassa tarjoilla lähes mitä vaan, kunhan ympäristö, palvelu ja seura on priimaa. Tällä settingillä kaikki maistuu aina vähintään ookoolta. Tänään söimme Löylyn nimikkoannosta eli kermaista lohikeittoa ja jälkkäriksi suklaakakkua - valkoviinin siivittämänä. Keitto oli hyvää, vaikkei huippua - plussaa oli runsaat kirjolohi- ja savulohipalat. Kakku oli makuuni liian kuivaa, mutta Chardonnay hyvää.

Mutta kuten sanoin, kokonaiselämys oli taas huippu, ja palaan varmasti. Viimeistään joulukuun hämärässä takkatulta ihailemaan - ehkä Siskon kanssa.


perjantai 20. lokakuuta 2017

torstai 19. lokakuuta 2017

Kultakuu


Lähes koko alkukuu on satanut, joten lokakuu ja liejukuu ovat olleet enemmän kuin osuvia kuukauden nimiä. Mutta tänään aurinko on hellinyt ainakin Etelä-Suomea, ja kuukausi onkin yhtäkkiä tuntunut ja näyttäytynyt kultakuuna.

Kiitos keltalehdet kävelylenkin kultaamisesta!

perjantai 13. lokakuuta 2017

Vaatteita Fidaan


Kiikutin pari ikea-kassillista vanhoja vaatteita ja kenkiä Itäkeskuksen Fidaan Putinharjun vanhaan ostoskeskukseen (täällä). Samalla jäin kiertelemään ja tutkimaan.

Yllättävän kiva, siisti ja valoisa kirppis, josta vaatteiden lisäksi löytyy lähes mitä vaan - astioita, levyjä, lamppoja, laukkuja, sähköjohtoja, liinavaatteita, mattoja, huonekaluja ymymym. Hyvässä järjestyksessä, mutta silti kirppikselle tärkeä löytämisen ilo on säilynyt. Myös hyvää kirjallisuutta halvalla (2-4 euroa), pääosin viimeisen viiden vuoden ajalta.

Löysin kahdella eurolla ohuen, puuvillaisen, korvatpeittävän, kirkkaankeltaisen urheilupipon eli juuri sellaisen, jota olin kaivannut mustan lenkkipiponi tilalle, sekä sopivan kokoiset, tukevasti neulotut ja käyttämättömät villasukat 5,80 eurolla. Ja yhdellä eurolla kummitätini Anneli Talvitien pitkäsoitto-vinyylilevyn, jolle hän on kauniilla sopraanollaan vuonna 1977 laulanut hengellisiä lauluja Tauno Äikään urkusäestyksellä. Pitihän levy ostaa, kun lähes luonnollisen kokoinen Anneli-tädin pää hymyili kutsuvasti levykannessa...

Iltapäivällä ilmestynyt aurinko, kirpparikiertely ja huomisen tanssiretken odotus pelastivat lokakuisen perjantaini. Ja Radiosuomesta hetki sitten alkanut Puhelinlangat laulaa...

maanantai 9. lokakuuta 2017

torstai 5. lokakuuta 2017

keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Hanko Hangö


Turusta viimeviikkoinen Länsi-Suomen turneemme jatkui ruotsinkielisen maaseudun läpi pikkuteitä pitkin Hankoon. Rantakaupunki oli kesän jäljiltä hiljentynyt ja lähes sulkeutunut. Silti viihdyimme. Tapaamamme ihmiset olivat ystävällisiä ja odotuksistani poiketen puhuivat suomea :):) Ja auki olevien kahviloiden pöydillä paloi kutsuvat kynttilät.

Majoituimme rannan tuntumassa olevassa tyylikkäässä ja kodikkaassa hotelli Regatassa (täällä). Hotellin on piirtänyt Lars Sonck vuonna 1898 ja se on hyvällä maulla ja onnistuneesti saneerattu 2012. Joskin uusimisen yhteydessä hotellin ja meren väliin - hotelliin kiinni ja merinäköalan eteen - on rakennettu nelikerroksinen kerrostalo. Harmi. Alkujaan nykyisen kerrostalon paikalla oli 1900-luvun alussa rakennettu kaksikerroksinen paviljonki, joka 1960-luvulla oli korvattu ilmeisen epäonnistuneella, laatikkomaisella hotellin lisärakennuksella.

Yön aikana kaunis, pilvetön ja lämmin ilta vaihtui tuuliseen ja koleaan aamuun. Siitä huolimatta aamupalan jälkeen kävelimme vanhan kylpylän ja kasinon ympärille sata vuotta sitten rakentuneella huvila-alueella. Vanhimmat talot ovat 1800-luvun lopulta ja useimmat edelleen ympärivuotisessa asunto- tai ainakin kesäaikaisessa majoituskäytössä. On tornia, parveketta ja kuistia. On Villa Maijaa, Evaa, Liisaa, Garboa, Angleterrea ja Solgardenia, ja kaikkien nimet on kauniisti kirjoitettu sisääntulon yläpuolelle. Katseltavaa ja kurkkailtavaa riittää - vastaavaa isojen puuhuviloiden aluetta ei Suomessa liene toista.

Ukki olisi kaivannut vähän enemmän elämää, mutta minua kiehtoi talvilevolle asettumassa oleva pikkukaupunki - käpertynyt tunnelma jota harmaa syyspäivä korosti.



tiistai 3. lokakuuta 2017

Yllätys kirkonmäellä


Turun tuomiokirkon ulkopuolella törmäsin sekä kivaan että tylsään ylläriin. Kivaa tai humoristista oli risti viereisen linnunpöntön katolla. Tylsää tai jopa ärsyttävää oli hevosen tuore läjä kirkon rappusilla pääsisäänkäynnin edessä. Liekö vahinko vai kiusantekoa?

maanantai 2. lokakuuta 2017

Herkuttelu Turussa jatkuu


Ruokaturneemme toiselle päivälle ei ollut etukäteissuunnitelmia. Käveltyämme aikamme Turun katuja päätimme syödä lounaaksi susheja ravintola Kadossa - suomeksi nurkka (täällä). Oiva päätös, sillä Turun kauppahallin sushit olivat erittäin hyviä - raaka-aineet tuoreita ja riisi tahmeaa ja oikeaoppisesti isossa puuastiassa valmistettua.

Ennen sushilounasta pistäydyimme vielä viereisen Fortunakorttelin nurkan taakse piiloutuvaan ravintola Sapakseen (täällä) oluelle, koska luulin - mikä myöhemmin osoittautui vääräksi luuloksi - että kauppahallissa ei saa olutta ja minulla oli kova olutjano. Ulospäin Sapas vaikutti nukkavierulta, aikansa eläneeltä olutkapakalta - miksi sinne poikkesimmekin. Sisälle astuttuamme huomasimme tulleemme valoisaan, tosi viehättävään ja moderniin pikkuruiseen ravintolaan, jossa ihastuttava nuori nainen esitteli meille paikan olutvalikoimaa. Sapas on avattu viime keväänä ja erikoistunut suomalaisiin tapaksiin eli sapaksiin, mutta osin ehkä huomaamattoman sijaintinsa vuoksi tyhjä. Tosin ei meitäkään sapakset kiinnostaneet...

Sushilounaan jälkeen hörppäsimme hyvät kahvit ja jaoimme herkullisen shampanjasuklaaleivoksen kauppahallin toisessa päädyssä sijaitsevassa kahvila/leipomo M-Bakeryssa (täällä). Namia oli.

Näillä eväillä jaksoimmekin ajaa Länsi-Suomen turneemme seuraavaan etappiin eli Hankoon :):)

Ravintola Sapaksessa voi istua pehmeissä nojatuoleissa 
ja seurata isoista ikkunoista lähikorttelin kulkijoita.

M-Bakeryn shampanjasuklaaleivos