maanantai 3. huhtikuuta 2017

Tyyliä Töölössä I


Maaliskuussa oli sekä Siskon että minun syntymäpäivä. Äitimuori halusi juhlistaa tyttäriensä vanhenemista piffaamalla heille illallisen nuoruusvuosiensa ravintolassa eli Töölön Lehtovaarassa (täällä). Jotta saatiin neljän hengen pöytä täyteen, kutsuttiin mukaan vielä Esikoinen eli esikoistyttöni ja Äitimuorin vanhin lapsenlapsi - joukon jatkoksi ja ikäihmisten iloksi.

Kolme tuntia hurahti huomaamatta. Nautimme kaikki kaikesta. Saimme ravintolan parhaimman pöydän (kuuden hengen pöytä valoisan lasikon puistonpuoleisesta päästä), parhaimman tarjoilijan (nuori, punatukkainen sukkelasanainen nainen, joka osasi kertoa tarpeellisen ruuista ja riittävästi viineistä sekä osallistui sopivasti juttuihimme) ja parhaimmat ateriat (herkullista ahventa, mehukasta karitsankaretta, ykkösluokan cremebruleeta ja upeasti valuvaa suklaafondantia).

Parempaa paikkaa, tarjoilijaa tai ruokaa emme olisi osanneet toivoa. Puhumattakaan taas seurasta ja naurusta. Siskon kanssa kuuntelimme mielellämme 88-vuotiaan Äitimuorin muisteluita 1940-luvun Töölöstä ja 36-vuotiaan Esikoisen juttuja työelämän nykykiemuroista ja lapsiperheen retkistä.

Lehtovaara ja kevätilta antoi parastaan.

Creme brulee appelsiini-tyrnimarjasorbetin kanssa

2 kommenttia:

  1. Tähähän oli paikka, jonne mentiin, kun haluttiin syödä hyvin - ja kalliisti, silloin 70-luvulla. Ja on edelleen yksi niistä paikoista, joita aika ei ole vienyt pois. Tosin en ollut siellä syömässä niin montaa kertaa, ehkä 2-3 kertaa, mutta kuiteskii..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enminäkään ole usein vieraillut, joten illallinen Äitimuorin piikiin oli tervetullut kokemus :):) kuten sanoin nautinnoillinen ilta - kaikin puolin...

      Poista