sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivänä

Olen kasvanut äidiksi ja ihmiseksi lasteni kanssa ja heidän vaikutuksestaan. Äidiksi koen tulleeni ja kummasti venyneeni heti Esikoisen synnyttyä 35 vuotta sitten, mutta ihmiseksi olen kasvanut - ja se jatkuu edelleen - vasta vuosien saatossa lasten lisääntyessä, kasvaessa ja asettuessa omaan elämäänsä.

Käytännön äitinä olen onnistunut hyvin, mutta tunnetaidoissa minulla oli vanhemmuuteen lähtiessäni huonot eväät. Nautin ja koin onnistuvani pikkulasten äitinä - olin luonteva ja luonnollinen imettäjä, väsymätön satukirjojen lukija, hyvä tiiminvetäjä ja jaksava organisoija. Mutta teini-ikäisten ja aikuistuvien lasten äitinä olo oli haastavaa, ja olen kokenut myös syyllisyyttä osaamattomuudestani ja riittämättömyydestäni. Lasteni aikuistuttua ja osan saatua omia lapsia koen löytäväni heihin uudenlaista lämmintä yhteyttä ja läheisyyttä. Rakkautta...

Äidiksi tulo ja äitinä olo on ollut elämäni merkittävin ja tärkein juttu. Se on antanut, vaatinut ja opettanut minulle itsestäni ja elämästä enemmän kuin mikään muu asia elämässäni. Olen siitä kiitollinen ja onnellinen. Nuoruusvuosien henkisen kömpelyyteni takia olisin hyvin voinut elää elämäni myös perheettömänä naisena.

Vasta äitinä eläminen on pakottanut minut pikku hiljaa tutustumaan itseeni - tunnistamaan ja kohtaamaan tunteitani - rakkautta, iloa, pelkoa, vihaa ja syyllisyyttä. Nauttimaan hyvältä tuntuvista tunteista ja hyväksymään myös pelottavat tunteet - ja elämään niiden kanssa. Tunteiden ja tarpeiden ilmaisemisessa olen edelleen alkutekijöissä, mutta edistynyt sulkeutuneesta lähtötilanteesta.

Ilman lapsiani olisin eri ihminen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti