tiistai 6. kesäkuuta 2017

Hikinen foksi-ilta

Maanantaina tuli hillitön halu lähteä Pirjon foksitreeneihin Malmille, vaikka olen vakaasti päättänyt että annan kropalle riittävän palautumisajan enkä säntää treeneihin kahtena perättäisenä iltana. Mutta kun on ollut tavallista pidempi tanssitauko ja tykkään sikana foksista... Ja tällä viikolla en pääse muina päivinä tanssiin... Eli muttakuneja riitti. Aamulla kroppa odotetusti reistaili vähän - onneksi vain vähän -, mutta jatkossa pitänee pysyä ruodussa.

Malmin työväentalo oli tupaten täynnä innokkaita tanssijoita ja lähes tasaparit eli jokainen sai tanssia sydämensä kyllyydestä. Pääosin alkeisjatkotason viejiä. Kohdalleni sattui vain pari herraa, joiden viennissä sain tunteen reippaasti etenevästä, rytmirikoilla leikittelevästä tanssista. Useimmat askelsivat säntillisesti Pirjon kulloinkin opettamia askelkuvioita. Ja sitähän perusoppia olemme tunneille tulleet hakemaan, ja tanssin huumaa voi kukin yrittää löytää tanssilavoilta. Mutta kun minun tanssikokemukseni rajoittuvat pääosin harjoitustilanteisiin - harvoilla tanssilavavierailuillani kokeneet viejät ovat kiertäneet kaukaa.

Opinko foksista uutta? Pirjo korosti entiseen tapaansa naisille tarkkaa viennin kuuntelua sekä miehille hitaissa askelissa selvää vastakiertoa (myötäliikettä?), jota nainen kropallaan rennosti seuraa. Ja että foksissakin voi leikitellä ohiaskelilla, käden ali pyörähdyksillä ja seesteisillä linjoilla. Muuten kuviot olivat minulle pääosin tuttuja tai ainakin helposti opittavia.

Lopussa Pirjo opetti viisiaskelfoksia: kolme hidasta ja kaksi nopeaa eli hidas,hidas,hidas,nopnop ja käännöksissä yksi hidas ja kaksi nopeaa eli hidas,nopnop,hidas,nopnop. Perusfoksista poiketen viisiaskelluksen nainen aloittaa astuen vas jalalla taakse. Piti todella keskittyä, ettei rytmitys karkannut tuttuun hidas,hidas,nopnop -rytmiin. Varsinkin tuttujen foksikappaleiden soidessa oli vaikea ylläpitää pitkään viisiaskel-rytmiä - keskittymisen karatessa huomasi yrittävänsä askeltaa perusfoksia.

Innostava ope ja mukavia tanssittajia. Iloinen, rento ja hyväksyvä meininki. Eli hauska ja hikinen kolmetuntinen. Onneksi menin - kaikesta huolimatta.

2 kommenttia:

  1. Kateudella (hih) luin. Molemmat jutut, siis foxin ja valssin. Kyllä sinä taidat olla jo hyvä tanssimaan. Uskalla vaan jäädä sinne vapaatansseihin. Huomaat että on kiva tanssia, kun ei tartte "oppia" silloin, ja jos ja kun on vapaita miehiä jotka tanssittaa. Mun polvet vaan on entistä kipeämmät, eli väliin on ja väliin ei. Kävellä pystyn ihan hyvin, vaan en tiedä kuinka kestäis pitkää tanssiaikaa. Ehkä kokeilen jossain välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syytä olakin kada, minäkin olisin (hih), niin kivaa oli. Harmi kun polvesi reistaa, minnulla kroppa on toistaiseksi ihmeen hyvin kestänyt kun säännöstelen tanssihimoani. Mutta sinä sait tanssia nuorena ilmeisesti sidämesi kyllyydestä...

      Poista