Lihakimpaleen alla kurkistaa Corson herkullinen punajuuririsotto.
Keskiviikkoiltapäivä kului kuohuviiniä maistellessa. Eli ihan tavallinen eläkeläisten arkipäivä :):)
Luettuaan Oscar-pysteistä Ukki halusi pitkästä aikaa lähteä elokuviin. Historiaa rakastavana hän päätyi Joe Wrightin ohjaamaan Churchill-elokuvaan Synkin hetki (2017), jossa Winston Churchillia (1974-1965) näyttelee osastaan parhaan miespääosan oskarin viikonloppuna napannut Gary Oldman (s. 1958).
Elokuva kertoo Churchillin ensimmäisistä kuukausista pääministerinä vuonna 1940, jolloin Hitler kovaa vauhtia valloitti manner-Eurooppan ja uhkasi Britanniaa. Se keskittyy Churchillin persoonaan, hänen puheisiinsa ja politiikan sodanaikaisiin koukeroihin. Oldman oli hyvä ja kaksituntinen piti otteessaan, mutta elokuva ei löytänyt tietään suosikkeihini.
Uusittu elokuvateatteri Maxim oli positiivinen yllätys. Elokuvateatterissa istuttiin isoissa yksittäisissä nojatuoleissa, joiden välissä oli kahden tuolin yhteinen pöytä. Salin ulkopuolelta sai ostaa pientä syötävää sekä virkokkeita, kahvia ja alkoholia. Me katsoimmekin churchillimme kouhuviiniä hörppäillen ja geishapötköllä herkutellen. Sisälle saliin olisi päässyt istumaan ja herkuttelemaan jo puoli tuntia ennen filmin alkua. Aika jees.
Lisää jeessejä sai Korkeavuodenkadun ravintola Corso (täällä), jossa Ukin kanssa söimme myöhäisen lounaan ennen Churchillin tapaamista ja tietämättöminä Maximin uudesta tarjoilukonseptista. Viimeksi vierailin Corsossa elokuussa, jolloin herkuttelin kehutulla sienirisotolla (täällä). Eikä ravintola nytkään pettänyt odotuksiani. Tosin auringossa kylpevästä kevättalven kirkkaasta valosta oli ankea siirtyä mustaseinäiseen ja pimeään ravintolaan. Onneksi ravintola oli lähes tyhjä (?), ja saimme kivan ikkunapöydän. Ja onneksi ikkunalaudalla oli kovaäänisen säätönappula, josta saatoin salaa laittaa jumputtavan taustamusiikin hiljaisemmalle. Ehkä tarjoilija huomasi toimeni, sillä aika pian hän laittoi rauhallisempaa tunnelmamusiikkia.
Alkuun jaoimme fenkoligraavatun lohen punajuuren ja hyvän peston kanssa. Pääruoaksi otimme molemmat risottoa - Ukki milanesen poron osso buccon lisukkeena ja minä päivän pastan, joka oli herkullista punajuuririsottoa rapeaksi paahdetun parsan ja tosi maukkaan tumman kastikkeen kanssa. Annoksessa oli myös valtava pala kauniin punaiseksi jätettyä häränlihaa, jonka minä tosin jätin lähes syömättä. En ole mikään lihafani, ja tarjoilijan selostuksesta olin ymmärtänyt, että annoksessa on risoton seassa pieniä paloja pitkään kypsytettyä lihaa. Mutta väärinkäsitys ei haitannut, sillä annos oli jättimäinen ja kaikki muu oli maukasta. Lähes nuolin lautasen, vaikka liha lähtikin takaisin keittiöön.
Ja alkuun otettiin lasilliset kuohuviiniä - arkipäivän kunniaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti