perjantai 25. toukokuuta 2018

Hotellihässäkkää


Piipahdettiin Parasystävän ja Ina-ystävän kanssa pikaisesti Tallinnassa. Tällä kertaa minä hoidin matkajärjestelyt ja päätin yllättää ystävät varaamalla hieman erilaisen yöpymispaikan.

Muistin pari vuotta sitten lukeneeni lehtijutun, jossa kehuttiin keskustan ulkopuolella olevaa Guesthouse Martaa (täällä) ja uskoin sen olevan mammoille sopiva ja eksoottinen paluu ”menneisyyteen”. Romanttisesti ränsistynyt puutalo kauniin puutarhan ympäröimänä - tämä kuva minulle välittyi lehtijutusta ja bookingin sivuilta. Yleensä tutustun majoitusta varatessani käyttäjäkokemuksiin, mutta tällä kertaa jätin ne lukematta ja luotin lehtijutun luomaan mielikuvaan.

Mukavan laivamatkan jälkeen ajoimme satamasta pitkähkön matkan taksilla Marta-kadulle, jossa repsahtanut aita, räystäälle unohtuneet jouluvalot ja epäsiisti puutarha sai pelkäämään pahinta. Sisään taloon menimme ovikoodin avulla ja kiipesimme toisen kerroksen huoneisiimme. Yhtään ihmistä emme tavanneet ja alakerran kuppila/aamupalahuone oli poissa käytöstä. ”Romanttisia” ja yksinkertaisia huoneita silmäilyään paljon matkustaneet ystäväni kääntyivät kannoillaan ja ilmoittivat lähtevänsä toiseen hotelliin. Ja täytyy myöntää, että paikka oli minullekin pettymys. Hoitamattoman ja hylätyn näköisen pihan läpi kävely edisti mieltä näkemään huoneet ehkä todellista kutsumattomimpina.

Minä olisin voinut kokeilla ”eksoottista” yöpymistä, mutta enemmistön päätöksellä tilasimme uuden taksi, ajoimme Viru-keskukseen ja aloimme selailla hotelleja netistä. Paikallisen jalkapallo-ottelun takia vapaita hotellihuoneita oli alkuillasta vaikea löytää. Lopulta saimme kolme yhden hengen huonetta puoleen hintaan Olevi Residents -nimisestä hotellista (täällä) keskeltä Vanhaakaupunkia. Ja olimme kaikki tyytyväisiä.

Ehkä Marta pari vuotta sitten on ollut viehättävä majapaikka, mutta toukokuussa 2018 se vaikutti hylätyltä, hoitamattomalta ja luotaantyöntävältä talovanhukselta.


1 kommentti:

  1. No onpas ollut tosiaan ollut ikävä tapaus. Itsellä on aina onneksi käynyt hyvä tuuri hotellin kanssa, sekä ulkomaille että Suomessa. Harmi että varaussivuston esittely on ollut harhaan johtava.

    VastaaPoista